Hilja Grönfors & Latso Dzinta

Hinta: 15.00 € / 12.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Hilja Grönfors & Latšo Džinta ke 29.1.2020 klo 19.00

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimitetty Hilja Grönfors on laulanut lapsesta asti. Nyt jo usean vuoden ajan hän on kerännyt itselleen tuttuja ja ennestään tuntemattomia romanien perinnelauluja ympäri Suomen. Lauluja on kertynyt pitkälle toistasataa, ja Hilja Grönfors esittää tätä lauluaarteistoa Latšo Džinta -yhtyeensä kanssa. Hilja Grönfors & Latšo Džinta on esiintynyt Suomessa keskeisimmillä konserttilavoilla ja festivaaleilla sekä myös ulkomailla mm. Ranskassa, Tsekissä ja Ruotsissa. Hilja esittelee mielellään Suomen romanien perinnekulttuurin taustaa ja piirteitä yhdessä muusikoiden kanssa. Yhtyeen vuonna 2008 julkaistu ensilevy 'Phurane mirits' voitti EtnoEmma-tunnustuksen vuoden parhaana etnomusiikkilevynä. Yhtyeen toinen levy 'Kai tu džaha' julkaistiin erinomaisin arvioin 2011. 'Katta ame aavaa?'-levyn julkaisua juhlittin kesällä 2018.

Hilja Grönfors - laulu
Kiureli Sammallahti - haitari
Valtteri Bruun - kitara, mandoliini
Matti Pitkänen - viulu, mandoliini
Sara Puljula - basso

Avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo).

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)