Shiraz Lane, Dirt
Shiraz Lanen kevään keikat Suomessa starttaavat 13. maaliskuuta Tavastia-klubilta.
"Vibration I" -EP vie bändin keväällä lisäksi omalle Euroopan-kiertueelle, Miamiin ja Meksikoon.
Perjantaina 17. tammikuuta "Vibration I" -EP:nsä julkaiseva Shiraz Lane kiertää myös Suomessa kevään aikana. Kuuden valikoidun keikan pyrähdys alkaa 13. maaliskuuta Tavastia-klubilta. Mukana kaikilla Suomen-keikoilla nähdään lämmittelijänä DIRT.
''Luvassa on tiukkaa gruuvailua, räjähdysherkkää tykitystä ja autenttista eläytymistä. Tällaista raakaa energiaa ette pääse usein kokemaan kotikonnuillanne, joten antautuminen lähes spirituaaliseen elämykseen on taattua. Kaiken huipuksi mukaan kiertuekaravaaniin hyppää loistava DIRT, joten tasokas Rock N' Rollin riemurieha ei jää pelkästään pääyhtyeen varaan", yhtye muotoilee.
Shiraz Lanen "Vibration I" -EP:n Radio Rockilta tuttu "Do You" -single on saanut seurakseen jo mainion "Revolution"-grooven sekä loppuvuoden menestyksekkäillä keikoilla livetykiksi osoittautuneen "To the Moon & Back" -coverin. Voimakas ja samalla herkkä "You Will Remain" -single julkaistaan 10.1.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















