Happoradio

Hinta: 28,50 / 9,90
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Happoradion tuhannetta keikkaa juhlitaan Tavastian erikoiskeikalla perjantaina 10.7.2020


Suomirockin kärkikastiin kuuluva Happoradio juhlistaa uransa tuhannetta keikkaa Helsingin Tavastialla perjantaina 10.7.2020. Keikka tulee katsottavaksi sekä paikanpäältä Tavastialta että striimin välityksellä osoitteesta tiketti.stream. Tavastialle mielivien kannattaa pitää kiirettä, sillä liveyleisöön myydään vain sata lippua.


"Niin se aika rientää että Happoradion on aika juhlistaa tuhannetta keikkaansa, ja mikäs sen osuvampi paikka kuin legendaarinen Tavastia-klubi. Siellä soittaminen tuntuu aina jonkinlaiselta kunniatehtävältä,  ja erityisesti nyt kun Tavastia juhlii samalla 50-vuotista historiaansa. Illasta tulee taatusti spesiaali ja odotamme sitä innolla", kommentoi Aki Tykki.


Seitsemän studioalbumia julkaisseen Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 perustetun yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja, Älä puhu huomisesta, Valopallo ja Tehdään jotain kaunista. Laulaja Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018. Happoradion edellinen albumi Kauniin kääntöpiiri ilmestyi 2017. Warner Music Finland sainasi yhtyeen keväällä 2018 ja sinkku Tehdään jotain kaunista julkaistiin tammikuussa 2019. Kultarajan ylittäneen biisin seuraaja on maaliskuussa 2020 ilmestynyt single Silta.


***


Pääsylippu Tavastialle (K-18) Ovet klo 20:00 / Showtime 21:00, 28,50 €


Lipulla pääsy paikanpäälle, seuraamaan keikkaa.
Tavastialle mielivien kannattaa pitää kiirettä, sillä liveyleisöön myydään vain sata lippua.


Stream lippu (Ikärajaton) Showtime 21:00, 9,90 €

Pääset katsomaan keikkaa livestreamin välityksellä osoitteessa tiketti.stream lipustasi löytyvällä 13-numeroisella koodilla.
Livestream koodi toimii yhdellä laiteella kerrallaan.


Lipun ostaneiden asiakkaiden tiedot kerätään ja luovutetaan järjestäjälle myöhempää ohjeistamista ja tiedottamista varten.


***


Tavastian turvallisuusohje:


Tavastialla minimoimme tartuntariskiä vähentämällä asiakaspaikkoja sekä noudattamalla annettuja hygieniamääräyksiä taaten näin asiakkaillemme turvallisen keikkakokemuksen. Tilassa on poikkeuksellisesti istumapaikat, jotka täytetään saapumisjärjestyksessä. Noudatathan ohjeistustamme saapuessasi keikalle:



  • Muista turvavälit ja vältä lähikontaktia muiden asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa.

  • Pese kätesi heti saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi. Käsidesiä on tarjolla sisääntulon yhteydessä sekä muissa asiakastiloissa.

  • Älä saavu keikalle, mikäli tunnet itsesi sairaaksi.

  • WC-tilat on rajoitettu tietyn henkilömäärän käyttöön kerrallaan. Ota muut asiakkaat sekä turvavälit huomioon asioidessasi WC-tilassa.

  • Pyri välttämään käteisen käyttöä maksuvälineenä.



SaavutettavuusTapahtumapaikka on esteetön. Avustajan ja avustettavan lippuvarauksia tehdessä, otathan yhteyttä info@tavastiaklubi.fi



— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.