Night Visions -elokuvafestivaali
Night Visions on Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi-, ja toimintaelokuviin keskittynyt – muttei rajoittunut – festivaali, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä.
Tapahtuma järjestetään 15.-19. marraskuuta 2023
Festivaali tarjoaa peräti 40 syyskauden odotetuimpiin lukeutuvaa pitkää elokuvaa ja joukon vuoden kiinnostavimpia lyhytelokuvia. Näytöksiä on neljän päivän ja yhden leffamaratoniyön aikana yli 60.
Avajaiselokuvana ensiesityksensä Suomessa saa spektaakkelin mittasuhteet saavuttava tieteisdystopia Concrete Utopia (Etelä-Korea 2023). Maailman suurimmassa elokuvatapahtumassa Toronto International Film Festivalilla syyskuussa kansainvälisen ensi-iltansa saanut Tae-hwa Eomin ohjaus seuraa Bong Joon Hoon Parasiten jalanjälkiä, joka keräsi lähes neljä miljoonaa katsojaa. Se valittiin myös Etelä-Korean ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisaan.
Cannesin festivaalin puheenaihe-elokuvista mukaan on valittu Thomas Cailleyn ohjaus The Animal Kingdom (Ranska / Belgia 2023) on syvästi inhimillinen scifi-trilleri, joka sijoittuu ihmisiä eläimiksi muuttavan mystisen taudin riivaamaan lähitulevaisuuteen. Lisäksi Cannesiss.a ensiesityksensä saanut Stéphan Castangin Vincent Must Die -zombie-elokuva (Ranska / Belgia 2023).
Norjalaisen The Walking Dead -ohjaaja Magnus Martensin uunituore uutuus on joulutonttujen häirinnän vaaroista hersyvästi varoittava kauhukomedia There’s Something in the Barn (Norja / Suomi 2023). Mukana tuotannossa ovat olleet kuvaaja Mika Orasmaa ja säveltäjä Lasse Enersen.
Suomalaisittain kiinnostavat festivaalilauantain koko perheen erikoisnäytöksessä Suomen-ensi-iltansa saa Teemu Nikin scifi-seikkailu Räkä ja Roiskis. Lisäksi maailmanensi-iltana nähdään animaattorinakin tunnetun Christer ”CHRZU” Lindströmin (Nightsatan and the Loops of Doom) räväkkä, nimikkofilmitähtensä uskomattomaan elämään pureutuva Carlotta Moore ja minä, jossa dokumentti sekoittuu fiktioon.
https://www.nightvisions.info/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































