Ufon laulukerho: Knipi
Lauluntekijät esittävät laulujaan.
Knipin triossa:
kosketinsoittaja Jussi Liimatainen ja basisti Anssi Maasalo.
Suomalaiseen pop-musiikkiin vahvan jälkensä erityisesti säveltäjänä jättänyt Knipi julkaisi odotetun, oman soololevynsä syksyllä 2019. Jukka Immosen tuottaman albumin ensimmäinen single Katkoviivoja ilmestyi 13. syyskuuta 2019. Albumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen, rumpali Heikki Kytölä ja basisti Anssi Maasalo.
Albumin myötä oli varattuna pitkä kiertue niin klubeille kuin kaikille merkittävimmille kesän festivaaleillekin. Rundin ensimmäinen kuukausi ehtikin toteutua tammi-helmikuussa 2020, kunnes pandemiatilanne räjähti ja muutti suunnitelmat.
Sen sijaan Knipi ilahdutti suomalaisia sosiaalisessa mediassa läpi kevään MusaCorner-sarjallaan, missä hän tulkitsi sekä omia että muidenkin artistien teoksia poikansa Danskun kanssa. Hesaria myöten uutisoidusta konseptista ilmestyi lopulta myös Universalin julkaisema ”Best of MusaCorner” -albumi. Olosuhteiden salliessa Knipi ehti myös tehdä TV-esiintymisiä sekä valikoituja livekeikkoja ympäri Suomea.
Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristinakin tunnettu Knipi on saavuttanut tähän astisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Hän on säveltänyt biisejä Egotripin lisäksi mm. Anna Puulle, Irinalle, Jonna Tervomaalle sekä Jenni Vartiaiselle.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































