Kynnet, Joni Ekman & Siivet, Kiusa
Konepaja Biergartenin terassilla vietetään lauantaina 24.7.2021 mukavaa kesäiltaa iloisten ihmisten, hyvien oluiden sekä ennen kaikkea loistavan musiikin parissa.
Luvassa on kolme kovaa nimeä kotimaisen punk- ja indierockin kärjestä, jotka nousevat kaikki ensimmäistä kertaa Helsingissä lavalle pitkien, synkkien ja keikattomien kuukausien jälkeen.
Illan aloittaa kovassa nosteessa oleva punkpopyhtye KIUSA, jonka singlet Lähde pois, Lemmensairas sekä tuorein julkaisu Säkin joudut helvettiin ovat saaneet kuluneen vuoden aikana paljon radiosoittoa mm. YleX:n Uuden musiikin ohjelmassa.
Illan keskimmäisenä esiintyjänä lavalle nousee tamperelainen Joni Ekman & Siivet, jonka ohjelmisto keskittyy Ekmanin seesteisempään AOR-materiaaliin sekä viime vuonna julkaistuun Sinulle… -menestysalbumiin. Luvassa on hienoja ja elämänmakuisia lauluja rakastamisesta ja sen vaikeudesta sielukkaalla kitaratunnelmoinnilla höystettynä.
Viimeisenä esiintyjänä illan tulee päättämään yksinkertaisia ja tunnepitoisia hetken lauluja soittava Kynnet. Teemu Tannerin yhden miehen tee-se-itse -bändistä viisihenkiseksi kokoonpanoksi kasvanut Kynnet julkaisi alkuvuodesta uuden Rock’n’Roll-haamu singlen, joka antaa esimakua yhtyeen syksyllä julkaistavasta uudesta albumista.
konepajabiergarten.com/home/
https://www.facebook.com/events/214855060502646/
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 18:00
AIKATAULU:
19:00 KIUSA
20:00 Joni Ekman & Siivet
21:00 Kynnet
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































