Tokyo 2021 avajaiset
Tokion olympialaisten avajaisia vietetään perjantaina 23.7.2021.
Tokyo on 6 tuntia edellä Helsinkiä, joten avajaisillan seremonian lähetys alkaa Suomen aikaa jo klo 14. Avajaisten kooste nähdään Ylellä klo 21 alkaen.
Suomen joukkueessa Suomen lippua kantavat vapaauinnin Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen ja trap-ammunnan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela. Suomen joukkue marssii vuoronumerolla 147. Ensimmäiäsenä maana marssii Kreikka. Suomen edellä marssii Philippiinit ja Suomen takana Bhutan.
Vuoden 2008 olympiavoittaja Mäkelä-Nummelalla on vuorossa uran neljännet olympialaiset. Lipunkantajan tehtävä saa kokeneenkin kisakävijän liikuttumaan.
– Kiitollisena ja mielelläni otin tehtävän vastaan, kun joukkueen johto sitä minulle tarjosi. Lipun kantaminen on erittäin arvokas tehtävä olympialaisissa, se on kunnia-asia meille molemmille. Kannamme lippua vastuullisesti, ryhdikkäästi ja ylpeinä siitä, että saamme johdattaa Pohjoisen tähdet stadionille ja kisoihin, pohtii Mäkelä-Nummela.
Avajaiten teema: Tunne yhdistää
Ihmiset kaikkialla ovat eläneet viimeisen reilu vuoden ajan koronapandemian uhan alla. Tokio 2020 alkavat lähes tarkalleen vuosi alkuperäiseksi suunnitellun päivämäärän jälkeen. Olemme kaikki eri ikäisiä, edustamme eri kansalaisuutta ja tulemme tulemme eri lähtökohdista. Tämän lisäksi olemme nyt pandemian vuoksi olleet erotettuja toisistamme.
Siksi haluamme että kaikki voimme yhdessä kokea sen yhteen kokoavan tunteen, jonka urheilijoiden suoritukset tarjoavat intohimosta, ilosta ja pettymystenkin hetkinä.
Urheilu yhdistää. Se ja on mittaamattoman arvokas voimavara, joka yhdistää kansakuntia ja kulttuureita, jotka ovat erillään tai puhuvat eri kieltä, yhdistävän tunteen välityksellä.
Avajaisseremonian on tarkoitus vahvistaa urheilun roolia ja olympialaisten arvoa ilmaisemaan sitä kiitollisuutta ja yhdessä tekemiämme työtä kuluneen vuoden ajalta ja antaa toivoa tulevaan. Tapahtuma välittää sanomaa meidän kaikkien kyvystä arvostaa erilaisuutta, kokea myötätuntoa ja elää yhdessä toisistamme välittäen.
Katsele avajaisia:
https://areena.yle.fi/1-50875066
https://olympics.com/tokyo-2020/en/
Tokion olympialaiset 2020/2021
Kuva: @tokyo2020
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































