BEHM
Supersuosittu BEHM esiintyy lokakuussa ensimmäistä kertaa Helsingin legendaarisella Kulttuuritalolla!
BEHMin kaltaisia menestystarinoita on yksi miljoonassa. Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan ilmiömäiseen suosioon noussut laulaja-lauluntekijä BEHM on yksi musiikkikentän kiehtovimmista tekijöistä 2020-luvulla. Triplaplatinaa lähentelevä vaikuttava debyytti on saanut osakseen poikkeuksellista huomiota ja BEHM on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa Suomen suosituimpien tähtien joukossa.
Syyskuussa 2020 julkaistulta debyyttialbumilta löytyvä, nyt jo yli nelinkertaista platinaa striimannut ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi 2020 -palkinnolla palkittu, Hei rakas -debyyttisingle nousi historialliseen suosioon niin suoratoistopalveluissa, kuin radiossakin. Sitä seuranneet singlet ovat kaikki nousseet virallisen singlelistan ykköseksi sekä tiheään radiosoittoon ja BEHMin kappaleet ovatkin soineet yhteensä yli viisi kuukautta radiolistan ykkösenä. Lisäksi BEHM oli ainoana tulokasartistina vuoden 2020 Suomen Spotifyn top10 kuunnelluimman artistin joukossa.
BEHM on lahjakas lauluntekijä, joka säveltää ja sanoittaa omat kappaleensa itse ja osallistuu myös vahvasti niiden tuotantoprosessiin – debyyttialbumin kappaleista 2 (Päästä varpaisiin ja Yhtä vaille kaksi) ovat täysin BEHMin omaa käsialaa! Tämän upeaäänisen artistin herkkä tulkinta ja koukuttavat pop-melodiat yhdistettyinä samaistuttaviin tarinoihin koskettavat sukupolvesta toiseen.
Sunborn Live esittää:
BEHM
Pe 22.10.2021 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18.00, showtime klo 19.00
Liput alk. 35€
HUOM! Behmin konserttiin myydään rajoitettu määrä pääsylippuja. Konsertin järjestelyissä noudatetaan ajantasaisia terveysturvallisuusjärjestelyjä, joista aina viimeisimmän tiedon löydät http://www.kulttuuritalo.fi
https://www.kulttuuritalo.fi/tapahtuma/behm/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































