Joy Crookes (UK)
Joy Crookesista on nopeasti tullut yksi Ison-Britannian mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Hänen ainutlaatuinen lähestymistapansa tarinoiden kertomiseen musiikin kautta, yhdessä valloittavan karisman kanssa, on tehnyt Joysta uuden arvostetun äänen sekä musiikillisesti, että sosiaalisessa mediassa. Joy käyttää luovuutta työkaluna ymmärtääkseen omaa identiteettiään, paikkaansa maailmassa ja suhteitaan ympäröivien ihmisten kanssa.
Vain 22-vuotiaana, hän on jo hankkinut uskolliset fanikunnat, saavuttanut satoja miljoonia striimejä ja ansainnut paikkansa tärkeänä ja vaikutusvaltaisena osana uutta brittiläistä musiikkiskeneä. Joy on nimetty Brits Rising Star -ehdokkaaksi ja hänestä tuli yksi vuoden 2020 suosituimpia artisteja, kun Ison-Britannian debyyttikiertueensa liput myytiin loppuun muutamassa tunnissa.
Vuonna 2021 Joy julkaisi kauan odotetun debyyttialbuminsa SKIN. Se on kokoelma kappaleita, joita on rakennettu ja hiottu hänen nuoruutensa aikana ja viimeistelty viime vuoden sekasortoisissa olosuhteissa. Kappaleissa käsitellään mielenterveyttä, ihmissuhteita ja politiikkaa - armollisesti ja herkkyydellä. Joy on luonut jotain mitä voidaan kuvailla todella erityiseksi teokseksi. Albumin, joka kuvaa täydellisesti tätä hetkeä, ollen samalla ajaton.
https://tavastiaklubi.fi/events/76675/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































