Kekseliäs ja näyttävä valoteos ilahduttaa jälleen Vallilassa valaisten vuoden synkimtä aikaa. Hämeentie 68:n asukkaat loihtivat jälleen kollektiivisen värivaloteoksen teippaamalla väripaperia ikkunoihin marraskuun alun iltoina.
Iloa marraskuuhun tuovan värivalotalon idea lähti ajatuksesta tuoda väriä ja valoa pimeän ajan synkkyyteen jo vuonna 2016. Kun Hämeentie 68:n taloyhtiön asukkaat lähtivät mukaan, tulos oli upea. Teoksen luominen vaati lähinnä pientä yhteistä ponnistusta ja sopimista, hieman silkkipaperia ja valot päälle.
Talon aktiivi yllättyi tempauksensa suosiosta teoksen syntyvuonna 2016. "Olen tässä hämmästellyt, että miten näin vähällä voi saada niin paljon iloa aikaiseksi. Tästähän tuli talonkokoinen taideteos." idean äiti, kuvataiteilija Aiju Salminen kertoi tuolloin medialle.
Taloteos valaisee sopivasti Helsingin pimeää aikaa, ennen kuin joulun tapahtumat täyttävät kaupungin ja mm. Aleksin joulukatu avautuu.
Itse taideteos on yhdeksänkerroksinen 50-luvun talo, jossa riittää paljon pieniä ikkunoita. Nyt niihin on teipattu erivärisiä silkkipapereita.
Katso vahvistusviesti sähköpostistasi. Vahvistuksen jälkeen olet mukana ja saat jatkossa vapaa-ajan vinkit sähköpostiisi.
Emme lähetä viestejä usein. Viestit kannattaa pitää tallessa ja palata niihin myöhemminkin.
Stadissa.fi - nappaa vinkit vapaa-ajalle!
Tämä kenttä on pakollinen.Anna sähköpostiosoite oikeassa muodossa.Syötä tiedot oikeassa muodossa. E.g.: 10 € / 15 €Tietoja ei ole tallennettu. Haluatko varmasti sulkea lomakkeen?Odottamaton virhe (kuten nettiyhteyden katkeaminen) esti tietojen tallentamisen.. Yritä uudelleen.Anna päivämäärä.Anna alkamisaika.Some dates are being edited. Please confirm your changes before submitting the form.Your upload exceeds the authorised amount. Please remove some files and try again.Tuntematon virhe esti kuvien tallentamisen. Kokeile uudestaan esimerkiksi pienentämällä ensin kuvatiedoston kokoa.You must accept the images publishing terms and condition.You forgot to choose an image to upload. Please select one now.Bad date format, please use the calendar to pick a date.