Kolme teosta kontaktista
Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa nähdään maaliskuussa kolmen tanssiteoksen yhteisilta Kolme teosta kontaktista.
”Kolme erilaista teosta saman illan aikana tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua eri lähtökohdista työskentelevien koreografien persoonalliseen liikkeelliseen ajatteluun ja uusillekin tanssikatsojille mielenkiintoisen katsauksen tanssitaiteeseen. Kontaktin teema lähti siitä perustavanlaatuisesta ajatuksesta, ettei tanssijan työ ja fyysisen kommunikaation harjoittelu voi koskaan voi siirtyä treenisalista etäpalaveriin”, sanoo tanssiryhmän johtaja Antti Lahti.
Kolmen eri tavoilla kontaktia ja fyysisyyttä käsittelevän tanssiteoksen illan aloittaa Mirva Mäkisen Luodos. Se on kolmen tanssijan ja yhden muusikon kudelma kontaktiin liittyvien merkitysten muodostumisesta ja niiden purkautumisesta. Teoksen joissakin osioissa liikemateriaalina käytetty kontakti-improvisaatio tarkoittaa kahden tai useamman henkilön kanssa syntyvää fyysistä dialogia. Tanssijoiden liike on suhteessa fyysisiin lainalaisuuksiin, kuten painovoimaan, liikevauhtiin ja kitkaan sekä muusikon luomaan äänelliseen avaruuteen.
Luodoksessa esiintyvät tanssijat Jyrki Kasper, Misa Lommi ja Heidi Naakka sekä Rinneradiosta tuttu muusikko Tapani Rinne. Valosuunnittelusta vastaa Jukka Huitila ja lavastuksesta ja pukusuunnittelusta Elina Kolehmainen.
Teoksen inspiraationa ovat olleet lintujen soidinmenot, joissa on yhtäläisyyksiä ihmisen parinhakukäyttäytymiseen. Keskiössä on kumppanin perään huhuileva, lajinsa viimeinen edustaja.
Kolme teosta kontaktista-esityksen yleisölle järjestetään taiteilijatapaaminen 22.3. esityksen jälkeen. Illan koreografeja ja työryhmää haastattelee Antti Lahti.
Kuva: Kolme teosta kontaktista, Kai Kuusisto / Helsingin kaupunginteatteri
Esitys 2.3.2022 alkaen Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5)
Opiskelijalippu 15 € (ma-to), eläkeläislippu 27 € (ma-to), peruslippu 30 €
Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min pvm), http://www.hkt.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































