Viro-Viikot - Pigem Ei
Taavi Eelmaa on kirjoittanut näytelmän Herman Melvillen novellin Bartleby, kirjuri (1853) inspiroimana. Tavallisessa kirjaamossa työntekijät hoitavat tehtäviään ahkerasti ja yhteishenkeä kohotetaan monin eri tavoin. Tuodakseen toimistolle seremoniallista vivahdetta, johtaja ujuttaa arkeen erityisiä rituaaleja, joiden avulla työhön liittyvä tunnelataus voimistuu. Työkuorman kasvaessa toimistolle palkataan uusi kirjuri ja nyt töitä voidaan tehdä entistäkin tehokkaammin. Mutta uusi työntekijä tekeekin jotain ennakoimatonta. Jotain, mitä kukaan ei ole aiemmin tehnyt.
Tutut tavat natisevat liitoksissaan, ihmisten mieli muuttuu, jostain nousee viha.
Melville kirjoitti Bartlebyn yli 150 vuotta sitten, mutta teksti on ajankohtainen. Novelli on myös vaikuttanut laajasti niin kirjallisuuteen (mm. Kafkan ja Camus’n töihin) kuin filosofiaan ja yhteiskuntateorioihin. Tunnettu slovenialainen sosiologi Slavoj Žižek pitää novellia nykymaailman vertauskuvana ja kätevänä oikoreittinä hallitsevien taloudellisten ja ideologisten normien kyseenalaistamiseen.
Esitys on osa Viro-viikkojen ohjelmaa. Viro-viikkojen yhteislippu Pigem ei ja Gesamtkunstwerk¹ -esityksiin yht. 62 € myynnissä vain teatterin lipputoimistossa.
TYÖRYHMÄ
Rooleissa Mari Abel, Jakob Juhkam, Ingmar Jõela, Lauri Lagle, Jörgen Liik, Marika Vaarik
Kirjoittanut Taavi Eelmaa, vapaasti Herman Melvillen alkuperäisteokseen ”Bartleby, the scrivener: A Story of Wall Street” pohjalta (käännös Hanno Soans)
Ohjaus Juhan Ulfsak
Musiikki Jakob Juhkam
Design Juhan Ulfsak/Kairi Mändla
Dramaturgi Eero Epner
Valosuunnittelu Oliver Kulpsoo
Koreografi Ingmar Jõela
Tekninen suunnittelu Rinald Kodasmaa
Ääniteknikko Jürgen Reismaa
Valoteknikko Mihhail Makošin
Lavasteet Kristiina Praks
Graafinen suunnittelu Allan Appelberg
Valokuvat Herkko Labi
https://espoonteatteri.fi/esitykset/pigem-ei/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































