Talviloma: Sexmane & Pessa
Tiivistämö striimaa kahden erittäin mielenkiintoisen nuoren rap-artistin live-esiintymiset Helsinki-kanavalle perjantaina 25.2. Keikkojen lisäksi lähetyksessä myös artistihaastattelut.
Tiivistämölle pääsee tämän hetkisten rajoitusten mukaisesti 210 keikalle tulevaa nuorta saapumisjärjestyksessä. Rajoitusten keveneminen nosti sallittua yleisömäärää. Määrä saattaa nousta jos rajoitukset lievenevät entisestään.
Sexmanen odotettu toinen albumi ‘Väärinymmärretty’ ilmestyi lokakuussa 2021. Sony Musicin julkaisemalla albumilla kuullaan omaa polkuaan kulkevan nuoren miehen rehellistä tarinankerrontaa 16 kappaleen verran. Debyyttialbumillaan indienä kultaa striimannut ja 79 viikkoa virallisella albumilistalla pystytellyt Sexmane eli Max Sene on saavuttanut poikkeuksellista menestystä jo uransa alkuvaiheista asti.
R&B:n, jazzin ja hip hopin välimaastossa lahjakkaasti suunnistava Pessa on monilahjakkuus. Nuori muusikko, oikealta nimeltään Lorenzo Laakso niitti kiinnostusta monelta taholta debyyttialbuminsa Jazzijäbä tiimoilta.
Lähes kokonaan itse luotu albumi tuo esille artistin musikaalisuuden ja halun luoda jotain uutta Suomen musiikkikentälle. Kuopion konservatoriossa opiskeleva Pessa on soittanut trumpettia 11 vuotta, minkä lisäksi tavoitteena on jatkossa kehittyä myös kosketinsoittimen, kitaran ja basson soittajana entisestään.
Helsingin nuorisopalvelun tapahtuma Tiivistämöllä
Pe 25.2.2022, Klo 18:40 - 21:00
Lähetys klo 18:40-20:45
18:45 Pessa - Haastattelu
19-19:45 Pessa
19:45-20 Sexmane Haastattelu
20-20:45 Sexmane
Seuraa striimiä täältä
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































