Raoul Björkenheim – 40-vuotistaiteilijajuhlakonsertti
Raoul Björkenheimin vaiherikas musiikillinen taival alkoi Suomessa 1980-luvun alussa ja kulki pitkään New Yorkin kautta. Björkenheimin uralle mahtuu vaikuttava kavalkadi kansainvälisiä ja kotimaisia soittokumppaneita, kuten Bill Laswell, Toshinori Kondo, William Parker, Mats Gustafsson, Edward Vesala ja Juhani Aaltonen. Vuonna 2011 suomalaismuusikoiden kanssa perustettu eCsTaSy on yksi Björkenheimin kiehtovimmista kokoonpanoista. eCsTaSyn kolmannella levyllä ”Doors of Perception” soittaa kokenut yhtye, joka luottaa kykyynsä ottaa riskejä ja viedä musiikkinsa yllättävillekin alueille. Björkenheimin sävellykset toimivat ponnistuslautana improvisaatioille, joissa sekä kuuntelijat että soittajat pysyvät varpaillaan. Bändin kaksi ensimmäistä levyä olivat ilmestyttyään Emma-ehdokkaina vuoden parhaan jazz-levyn kategoriassa.
Illan avaa kahden jazzlegendan duo, Juhani Aaltonen & Raoul Björkenheim, jotka löivät hynttyynsä yhteen duolevyllä ”Awakening” (Eclipse music 2018). Juhani ”Junnu” Aaltosta (s. 1935) pidetään yhtenä suomalaisen jazzmusiikin merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. Aaltonen on ollut mukana perustamassa UMO Helsinki Jazz Orchestraa, soittanut Tasavallan Presidentti -kulttikokoonpanon riveissä ja saanut useita huomionosoituksia ja palkintoja, muun muassa säveltaiteen valtionpalkinnon 2009.
Juhani Aaltonen & Raoul Björkenheim:
Juhani Aaltonen, huilu
Raoul Björkenheim, kitara
Raoul Björkenheim eCsTaSy:
Raoul Björkenheim, sähkökitara
Pauli Lyytinen, saksofoni
Jori Huhtala, kontrabasso
Markku Ounaskari, rummut
Kesto 2 h, sis. väliajan
Kaikukortti-tapahtuma
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:af6xaikx3q
https://www.facebook.com/events/283052383886678/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































