Rolling Rust
modernilla twistillä. Laulukieli on englanti ja materiaali on kokonaan
uutta. Kolmikko julkaisi keväällä 2021 esikoislevynsä Mind Your Head.
Yhtyeen perustivat ystävykset Katriina Honkanen, Janne Louhivuori ja
Ilkka Tenhunen, jotka halusivat tehdä jotain uutta ja innovatiivista
yhdessä. Levyä tehtiin 2,5 vuotta innostuneina ja intuitioon luottaen.
Syntyi levyllinen lauluja, joiden tyylilaji kulkee americanan ja rootsin
viitoittamaa laveaa tietä. Keitoksessa kuuluu vaikkapa keltti-sävyjä,
New Orleans vaikutteita kuin rouheampia rokki-sävyjäkin. Balladit ovat
nekin vahvoja ja rouheita.
Kolmikko edustaa kokemusta ja taitoa: jokaisella on mittava ura musiikin
parissa soittajina, tuottajina ja sovittajina. Louhivuori on ansioitunut
myös säveltäjänä ja yhtenä Suomen käytetyimmistä studio-muusikoista.
Honkanen puolestaan on laulaja-lauluntekijänä julkaissut aiemmin
yhdeksän soololevyä ja tehnyt monipuolisesti teatteritöitä. Tenhunen on
soittanut kaikilla Honksen levyillä ja ollut myös tuottajan roolissa.
Nyt keikkakokoonpanoon on saatu mukaan kaksi suomalaista musiikin
kivijalkaa: Kepa Kettunen (rummut) ja Harri Rantanen (basso). Näitä
herroja kuullaan lukemattomissa yhteyksissä niin tallenteina kuin
livenäkin.
https://kapsakki.fi/rolling-rust/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































