Kristiina Nyrhinen - Pilvibongailua
Tekstiilitaiteija Kristiina Nyrhisen näyttelykokonaisuus ”Pilvibongailua” on toteutettu kolmen viime vuoden aikana. Töidensä synnystä Kristiina kertoo seuraavaa:
“Olen rannoilla kulkija ja taivaalle tuijottelija, viihdyn hyvin yksin. Tein lukuisia kokeiluja läpikuultavilla materiaaleilla tavoitteinani saada aikaan jotain kevyttä, kolmiulotteista, haurasta, mutta kuitenkin isossa skaalassa toimivaa. Aluksi kokeilut olivat liian litteitä, liikaa struktuuria ja olin liian paljon välineen vankina. Etsin tapaa tehdä tekstiiliä vapaan kuin taivaan lintu! Lopuksi päädyin perusasioihin: puikkoihin ja hiuksenohuisiin pellavalankoihin, joita tuskin näin neuloessani. Oli ihanaa neuloa eri sävyisiä ja eri muotoisia kappaleita ja sitten koota niistä kollaasin tapaan valmis teos. Valmistusprosessi oli hidas, mutta nautin joka hetkestä. Tutustuin pilvien laajaan nimistöön, josta lainasin nimet töilleni. Päivämäärät muistuttavat minulle tärkeistä henkilöistä tai tapahtumista, vuosiluvut kertovat teosten valmistumisvuoden.”
2010-luvulta lähtien Kristiina Nyrhinen on keskittynyt uniikkien teosten suunnitteluun ja valmistamiseen. Niitä on esitelty Suomessa museoissa kuvataiteen yhteisnäyttelyissä muun muassa Sinkassa Keravalla, Kokkolan taidemuseossa, Valamon Kulttuurikeskuksessa ja Pariisissa 2018 järjestetyn Révélations -biennaalin yhteydessä pidetyssä 2018 WCCE40- näyttelyssä.
Kristiina Nyrhisen teokset ovat abstrakteja, vaikka niiden lähtökohdat ovat luonnossa. Hän etsii tapoja kuvata kevään heräämistä, välkettä veden pinnalla, talven valoa tai myöhäissyksyn päivien hiljaista harmautta.
http://galleria.pirkkoliisatopelius.com/events/2022/tekstiilitaide-kristiina-nyrhinen/
https://www.facebook.com/events/713389753002404/713389766335736/?ref=newsfeed
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































