En Päässyt Juliaksi
Vanhemman näyttelijän muistot, haaveet ja kivut risteävät näyttämöllä nuoremman näyttelijän roolin etsinnän, haaveiden ja kipujen kanssa. Näiden kahden näyttelijän välille virittyvät myös kysymykset näyttelemisestä, henkilökohtaisuudesta, muutoksesta ja työn merkityksestä. Haaveet mestarinäyttelemisestä, sukupuolella leikittelystä ja älyttömästä pöllöilystä toteutetaan. Lisäksi esityksessä etsitään komiikkaa hyvin vakavasti itsensä ottavista ihmisistä.
En päässyt Juliaksi käsittelee luopumista, toista mahdollisuutta ja yhteyden löytämisen tarvetta. Esitysmateriaali on syntynyt prosessissa näyttelijöiden haastatteluista, katkelmista valmiista näytelmäteksteistä sekä harjoituksissa improvisoiduista kohtauksista. Tosi ja fiktio makaavat esityksessä iloisesti päällekkäin.
Esitys sai ensi-iltansa Oulun teatterissa 11.12.2021.
TYÖRYHMÄ
Käsikirjoittajat Alma Lehmuskallio, Jukka Heinänen ja työryhmä
Ohjaus Alma Lehmuskallio
Dramaturgi Jukka Heinänen
Rooleissa Tuula Väänänen, Pyry Äikää
Lavaste- ja pukusuunnittelu Roosa Marttiini
Valosuunnittelu Elina Romppainen
Äänisuunnittelu Olli Paakkolanvaara
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Eija Juutistenaho
https://espoonteatteri.fi/esitykset/en-paassyt-juliaksi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































