Laulan! KYN:n 40-vuotisjuhlakonsertti
Lauantaina 8.10.2022 klo 19 Musiikkitalossa juhlitaan 40-vuotiasta Naiskuoro KYN:iä. KYN on rikkonut musiikillisia raja-aitoja ja rikastuttanut naiskuoro-ohjelmistoa tilaamalla säännöllisesti uusia teoksia ja uudistanut naiskuoroa instrumenttina.
Juhlakonsertissaan KYN vie kuulijat vahvojen sävellyskokonaisuuksien äärelle. Jukka Linkolan riemastuttavassa teoksessa "Outo kantele" yhdistyvät etnisen musiikin ja jazzin sävyt. Johanna Juholan Keinuva tyttö-sarjassa kuoro soi yhdessä harmonikan kanssa. Mikko Hassisen intensiivisessä musiikissa kuoro sulautuu osaksi jazztrioa. Anna-Mari Kähärän sävellyksissä KYN kertoo vahvaa tarinaa. Jukka Linkolan Loitsut lumoavat yhdistämällä laulun ja liikkeen.
Juhlakonsertissa kuullaan myös kantaesitys, kun KYN esittää Anders Edenrothin kolmiosaisen tilausteoksen.
KYN:llä on ollut kunnia tehdä yhteistyötä Suomen eturivin muusikoiden kanssa. Juhlakonsertissa lavalle kuoron kanssa nousevat pianisti Kirmo Lintinen, harmonikkataiteilija Johanna Juhola, vibrafonisti Panu Savolainen, saksofonisti Manuel Dunkel, basisti Ville Herrala, rumpali Mikko Hassinen sekä ystäväkuoro Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat.
Tervetuloa mukaan juhlaan!
*****
Female choir KYN will celebrate its 40th anniversary in the main concert hall of Helsinki Music Centre on Saturday, October 8th 2022 at 7 p.m. KYN has broken musical boundaries and enriched the female choir repertoire by commissioning new compositions regularly and renewed the female choir as an instrument.
In this gala concert, KYN invites the audience to enjoy powerful compositions and series. The joyful ‘Outo Kantele – Strange Kantele’ series by Jukka Linkola unites the sounds of ethnic music and jazz. In the ‘Keinuva tyttö’ series by Johanna Juhola the female voices are complimented by the accordion. The intensive music by Mikko Hassinen merges the choir with a jazz trio. With Anna-Mari Kähärä’s expressive compositions KYN engages in compelling storytelling. Jukka Linkola’s ‘Loitsut’ (in English ‘Incantations’) series enchants by the union of singing and movement.
The gala concert will also feature the premiere performance of a three-part commissioned work composed by Anders Edenroth.
For years, KYN has had the honor of collaborating with Finnish front line artists. In the gala concert KYN will be joined on stage by pianist Kirmo Lintinen, accordionist Johanna Juhola, vibraphonist Panu Savola, saxophonist Manuel Dunkel, basist Ville Herrala, percussionist Mikko Hassinen, and KYN’s twin choir Helsinki Academic Male Choir KYL (Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat).
Join us in celebrating the 40th anniversary of KYN!
https://musiikkitalo.fi/tapahtumat/laulan-kynn-40-vuotisjuhlakonsertti/
https://www.facebook.com/events/320786799424330
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































