Pop up Kino: Täältä tullaan elämä (1980)
Täältä tullaan, elämä! nähdään Kontula-aukiolla la 20.8.2022. Elokuva on Tapio Suomisen rosoisen kaunistelematon nuorisokuvaus, joka kertoo kolmen tarkkailuluokkaa käyvän pojan tarinan.
Päähenkilöt Jussi, Pete ja Hakkarainen ovat rikkinäisten perheiden lähiönuoria, jotka joutuvat koulusta lintsaamisen, kännäämisen ja sekoilun siivittämään alamäkeen.
Nuorten ainoa puolustaja on tarkkailuluokan opettaja Pappa mutta hänkin jää yksin taistelussaan risaisesta elämästä kärsivien nuorten puolesta.
Elokuva oli vuoden 1980 katsotuin kotimainen elokuva ja se kuvattiin suurelta osin Kontulassa, kuvauspaikkoina toimivat muun muassa Kontulankaari, ostoskeskus ja Vesalan yläaste.
Päänäyttelijät olivat amatöörejä. Elokuvassa nähdään uransa alussa olevan Kati Outisen lisäksi myös tunnetut muusikot Pelle Miljoona ja Maukka Perusjätkä.
Ohjaaja: Tapio Suominen Käsikirjoittajat: Yrjö-Juhani Renvall, Pekka Aine
Näyttelijät: Kati Outinen, Esa Niemelä, Ola Johansson, Pertti V. Reponen, Rolf Labbart, Tony Holmström.
Kesto: 118 minuuttia
Kieli: Suomi
Ikäraja: K15
Paikalla tekijävieraita!
https://www.kuff.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































