Laulunkirjoittajien ilta
26.10. esiintyvät Sina Viola ja Serita.
Sina Viola tekee haikeaa melankolista pop-musiikkia, jonka keskiössä ovat vahvat suomenkieliset sanoitukset ja samettisen syväsointinen lauluääni. Lauluntekijän musiikki syleilee kuulijaa melankoliallaan ja lumoaa herkkyydellään. Luonteeltaan haaveileva artisti haluaa antaa äänen niille, jotka kokevat lakkaamatonta kaipuuta. Sina Viola julkaisi Seinäruusu -nimisen debyyttisinglensä keväällä 2022, joka on soinut muun muassa Radio Helsingin aalloilla. Lauluntekijän kolmas single ilmestyy vielä myöhemmin tänä vuonna. Odotettu tuleva julkaisu valittiin BiisiVelmu 2022 -sävellys- ja sanoituskilpailun finaaliin keväällä 2022.
Spotify: Sina Viola
Instagram: @sinaviolamusiikki
Facebook: http://www.facebook.com/sinaviolamusiikki
Serita on suomen- ja englanninkielistä unenomaisia tunnelmia ja pop-rock -lyriikkaa yhdistelevä laulaja-lauluntekijä Helsingistä, jonka keskiössä ovat indie-vaikutteinen vaihtoehtoinen musiikki ja toisinaan tanssittavat katkeransuloiset melodiat. Vahvan äänen omaava vuonna 2015 muusikoksi valmistunut laulaja on esiintynyt paljon coverbändinsä Anna Uus & The Soundescape kanssa ympäri Suomea ja tekee nyt esiintymisen ohella omaa musiikkia, jota tullaan julkaisemaan myös enemmän myöhemmin tämän vuoden puolella.
Facebook: facebook.com/serita.musiikki
Instagram: @serita.music
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Oulunkylan_kirjasto/Tapahtumat/Laulunkirjoittajien_ilta(242041)
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































