Liikkeellä marraskuussa – Veli Lehtovaara, Eija-Liisa Ahtila & Jani Hietanen: Nimeämätön luonto, osa III (Ensi-ilta)
Minkälaista on tanssin, paikan ja kuvan ekologinen poetiikka? Nimeämätön luonto on koreografi Veli Lehtovaaran, kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtilan, äänisuunnittelija Jani Hietasen ja kansainvälisen työryhmän toteuttama uusi esitys. Teos on muodoltaan triptyykki, jonka kolme osaa purkautuvat eri tavoin näyttämölle.
Ensimmäinen osa (Öljysäiliö 468 30.–31.10.) tanssittaa esiin energian ja uupumuksen aaveet tyhjässä öljysäiliössä. Vartalot laskostuvat ja särisevät, teräsrakenne kehrää, öljy-ajan virvatulet hiipuvat.
Toisessa osassa (Zodiak 6.–7.11.) liikumme peltotiellä ja tähtienvälisessä avaruudessa. Näyttämö on yhtä aikaa sisäinen ja äärettömiin ulottuva tyhjiö, sekä alus että avaruus, jota hallinnoi keino-intuition ääni. Tanssi horjuu ja kutoo, muistaa ja kutsuu, maata ja sen olioita.
Kolmas osa (Kauppakeskus Redi 12.–13.11.) asettaa ikimetsän ja ostoskeskuksen rinnakkain. Rakennettu teknologinen ympäristö notkahtaa aarniometsän levolliseen syvyyteen. Tanssivien vartaloiden monimuotoisuus ja -mielisyys kartoittaa syntyvän rajavyöhykkeen luontoja ja väkeä.
Sinun päätettävissä on, koetko kaikki kolme osaa vai vain yhden.
Teos on osa Lehtovaaran taiteellista väitöstutkimusta Teatterikorkeakoulussa sekä Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistoa 3.-13.11.2022. Osana festivaalia taiteilijan kanssa järjestetään avoin keskustelu Soup Talks 13.11. klo 12 Caisassa.
Kesto: Osa I 35 min, Osa II 45-180 min, Osa III 35 min
Liput 30/15 € lippu.fi
Festivaalipassi 48 € holvi.com/shop/liikkeellamarraskuussa/
Koreografia: Veli Lehtovaara yhteistyössä esiintyjien kanssa
Esiintyjät: Elias Girod, Anni Koskinen, Sofia Simola, Matilda Aaltonen, Erik Eriksson (SE), Inga Huld Hákonardóttir (IS), Kevin Fay (US)
Tila, lavastus ja liikkuva kuva: Eija-Liisa Ahtila
Äänisuunnittelu: Jani Hietanen
Pukusuunnittelu: Piia Rinne, Heide Vanderieck
Dramaturginen tuki: Merel Heering
Tuotanto: Entirely Moved | Kaikki Liikkuu ry.
Osatuotanto: Liikkeellä marraskuussa, Zodiak, Suomen Ranskan Instituutti
Tuotannollinen neuvonanto: Arts Management Helsinki
Residenssit: La Briqueterie CDCN Val-de-Marne (FR), wpZimmer (BE)
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Tanssin talo / SPARKS
https://liikkeellamarraskuussa.fi/nimeamaton-luonto/
https://fb.me/e/1TS2zSwUo
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































