Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo Faarao Pirttikangas & Nubialaiset
Orfiset laulut V & VI on tehty jälleen yhteistyössä The Mystic Revelation Teppo Repo -yhtyeen kanssa. Albumien tekstit Keskitalo on kirjoittanut antiikin kreikkalaisten tragedioiden ja myyttien pohjalta.
”Arvasin, että kreikkalaiset tekstit ovat niin merkittäviä, että ne kannattaa lukea läpi. Silti ne osoittautuivat jopa yllättävän olennaisiksi. Raamatun ohella kreikkalaiset kertomukset resonoivat läpi länsimaisen kulttuurin, vaikkei niitä aina muisteta”, Keskitalo kertoi heinäkuussa Harri Römpötin haastattelussa Helsingin Sanomissa.
Orfiset laulut V & VI on musiikillisesti monipuolinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus jolla kuljetaan ennakkoluulottomasti arkaaisesta folkista progen ja psykedelian sävyihin.
Faarao Pirttikankaan keväällä ilmestynyt albumi Korpirojua on mehukas pirtelö suomi-iskelmää, havujazzia, korpibluesia, etnoa ja beduiini-boogaloota. Jo 90-luvulta lähtien aktiivisesti levyttänyt Pekka Pirttikangas on vaikuttanut soolouransa lisäksi mm. Cosmo Jones Beat Machine ja Astro Can Caravan -yhtyeissä. Pirttikangas on kirjoittanut Korpirojua levyn riemastuttavat tekstit takametsien tarinoista ja sarjakuvamaisesta mielikuvitusmaailmasta päivän uutisiin sekoitettuna.
Korpirojua albumilla Faaraon yhtye Nubialaiset on entistä enemmän vaikuttanut herkulliseen soundiin. Konsta Eskelisen ja Kusti Vuorisen sävellykset tuovat monipuolisuutta kokonaisuuteen.
https://www.glivelab.fi/events/joose-keskitalo-the-mystic-revelation-of-teppo-rep-632036bb73626730e9da87bb/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































