Tennis: HPP Open - ATP Challenger -turnaus

Hinta: alk. 20 / 18 €, 30 / 18 €, karsintaan ilmainen sisäänpääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Tenniksen miesten ATP Challenger -kilpailu, HPP Open, pelataan Helsingissä jälleen  3.-9.11.2025. Turnaus on Suomen suurin kansainvälinen tennistapahtuma ja siinä pelataan miesten kaksin- ja nelinpelisasarjat.

Sunnuntain loppuottelussa nähdään läpi turnauksen hyviä otteita esittänyt Otto Vrtanen. Lauantain välierässä hän voitti Sascha Gueymard Wayenburgin (ATP-219) selvin lukemin 6-2, 6-4 päästen ensi kertaa turnauksen finaaliin. Loppuottelussa vastaan tulee yhdysvaltalainen Patrick Kypson, joka on tänä vuonna voittanut jo kolme Challenger-tason turnausta.

Suomalaisista mukana pääsarjassa olivat tämän maan kärkinimet Emil Ruusuvuori, Otto Virtanen,  Eero Vasa ja Oskari Paldanius. Virtanen voitti perjantaina vuoden 2014 Grand Slam -voittajan, ykkössijoitetun Kroatian Marin Čilićin  7-5, 6-4 ja keskiviikkona uutta nousua hakeneen Emil Ruusuvuoren. 

Eero Vasa sai uransa tähän asti parhaan voiton, kun hän kaatoi sensaatiomaisesti kovakuntoisen kahdeksanneksi sijoitetun kroatialaisen Luka Mikrutin (ATP-160) 7-5, 6-1, mutta joutui taipumaan seuraavalla kierroksella. Oskari Paldanius kaatui taistellen Italian Giulio Zeppierille (7.) kahdessa erässä. 

Nelinpelissä mestaruuden veivät turnauksessa ykköseks ssijoitetut JakobSchnaitter / Mark Wallner; jotka tiukassa lauantain loppuottelussa kukistivat Romanian Alexandru Jecan/Bogdan Pavel 6-2, 4-6, 10-6.

Suomen kirkkain nelinpelin kirkkain tähti Harri Heliövaara jätti turnauksen väliin, koska pelaa marraskuussa ATP Finaaleja Torinossa

Kunkin ottelupävän alussa päivittyvä otteluaikataulu 

KAAVIOT (tulokset ja otteluparit)
Kaksinpeli
Nelinpeli



Turnausta järjestävän seuran Annika Wolin kertoo Stadissa-medialle, että tarjolla on harvinaista herkkua, kun maailmalla reissaavat Suomen ykköspelaajat näkee samassa paikassa. - Tennis on aina parasta livenä, muistuttaa Wolin. 

Turnauksen tapahtumatorille (pääovesta oikealla alakerrassa, kentät 1 ja 2) on kaikilla vapaa pääsy. Tapahtumatorilla on tennistarvikeiden myyntitapahtuma, jossa paikalla on Talin Pro Shop, sekä lukuisia maahantuojia tarjouksineen sekä turnausotteluita screeniltä. Luvassa hyviä tarjouksia mm. palloista, mailoista, tossuista ja muista varusteista. Lisäksi minitenniskenttiä lapsille, joissa voi kokeilla ja tutustua tennikseen sekä muutakin ohjelmaa lapsille.

Suomen suurimmassa ATP-turnauksessa riittää koettavaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Katsojat pääsevät seuraamaan huipputason kaksin- ja nelinpelejä sekä nauttimaan elämyksellisestä Helsinki Tennis Week -tapahtumaviikosta.



Viikon ohjelmaa

Tapahtumatori avoinna päivittäin klo 12, viikonloppuna klo 11

Su 2.11. Turnaus käynnistyy karsinnoilla klo 11, joihin on vapaa sisäänpääsy kaikille!
Ma 3.11. klo 13:30 alkaen. Karsintafinaalit ja pääsarjan 1. kierros.
Ti 4.11. – Ke 5.11. klo 13 alkaen. Suomalaiset pääsarjapelaajat aloittavat pelinsä tiistaina tai keskiviikkona. Keskiviikkona Helsinki Tennis Week Charity Day.
To 6.11. klo 13:30 alkaen. Mahdollisten suomalaispelaajien 2. kierroksen pelit. Lasten Urheilun Seminaari -valmentajille. 
Pe 7.11. klo 13:30 alkaen. Kaksinpelin puolivälierät ja nelinpelin semifinaalit. Business Tennis – yrityksille suunnattu tenniskilpailu.
La 8.11. klo 13:30 alkaen. Kaksinpelien välierät ja nelinpelin loppuottelu. Helsinki Tennis Week Family Day ja miniturnaus. 
Su 9.11. Finaali klo 13



Viime vuonna turnauksen vei nimiinsä Japanin Kei Nishikori. Ruusuvuori on voittanut turnauksen vuonna 2019. Tätä ennen Suomen  Jarkko Nieminen voitti kisan kaksinpelin vuosina 2002 ja 2013. Myös Novak Djokovic on nähty Talissa uransa alkuvuosina. Tuolloin hän ei edennyt pääsarjassa toista kiierrosta pidemmälle.

Turnauksen kaikille avoimella tapahtumatorilta löytää useiden tennistuotteiden edustajia ja maahantuojia.


Yonex Suomen Jonas Nielsen kertoo, että mailamerkillä on Suomessa suuri potentiaali, koska se on vielä vähän tunnettu täkäläisten tennispelaajien keskuudessa. Maailmalla merkkiin luottavat monet huipuista, yksi heistä on Suomen nelinpelikomeetta Harri Heliövaara.



Talin Tenniskeskus
Kutomokuja 4, 00380 Helsinki

Liput:
https://hppopen.fi/liput/

Kuvat: Annika Wolin / HPP Open

 


Tapahtumapaikka / Venue

Kutomokuja 4
00380 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Kutomokuja 4
00380 Helsinki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.