Chiharu Shiota: Äärirajoilla
Chiharu Shiota (s. 1972, Osaka, Japani) on luonut EMMAan ristiin rastiin pingotettujen lankojen avulla labyrintin, johon katsoja saa käydä sisään. Taiteilija on sijoittanut punaisten lankojen lomaan vanhoja ovia, jotka muodostavat teoksen sisään useita vaihtoehtoisia reittejä.
Chiharu Shiota on käyttänyt lankaa taiteessaan jo opiskeluajoistaan asti. Hän opiskeli aluksi maalaustaidetta, mutta koki jo varhain maalauspohjan ja paperin rajoittaviksi ja siirtyi pian kohti kehollisempaa ja kokonaisvaltaisempaa ilmaisua.
Vähitellen hän kehitti omaperäisen lankojen punontatekniikan ja alkoi luoda yhä laajempia, tilallisia teoksia. Punottujen lankojen siimekseen Shiota sijoittaa omiin muistoihinsa tai kokemuksiinsa liittyviä vanhoja, löydettyjä esineitä. Vaikka teosten lähtökohta liittyy usein taiteilijan omiin kokemuksiin, niiden merkitys laajenee henkilökohtaisesta universaaliin. Teosten kautta onkin mahdollista tavoittaa sellaisia tunteita tai muistoja, joihin ei kenties ole tietoisesti pääsyä.
EMMA Espoon modernin taiteen museo, 2 krs
Avoinna:
Ti 11-17
Ke 11-19
To 11-19
Pe 11-19
La ja su 11-17
Ma suljettu
Ilmaisilta joka perjantai klo 17-19
Kuva: tiinaaikas
https://emmamuseum.fi/nayttely/chiharu-shiota-tracing-boundaries/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































