Humu Jere Valkonen
Humu on vuonna 2021 perustettu taidepop-yhtye, jonka muodostavat muusikko-näyttelijä Anna-Sofia Tuominen ja säveltäjä Tytti Arola. Humun ensimmäinen julkaisu on Lapila-niminen EP, joka julkaistiin kertarytinällä myös videoteoksena toukokuussa 2022. Lapila on saari Naantalin saaristossa, jossa Tuominen vietti paljon aikaa lapsuudessaan. EP:ssä pohditaan juuri sukupolvien jatkumoa, vastuun ottamista, luontosuhdetta, ja suhdetta jo edesmenneisiin rakkaisiin ihmisiin. Musiikillisesti Lapila-EP:n kuusi kappaletta testailevat pop-musiikin rajoja kunnianhimoisesti, mutta leikillisyyttä unohtamatta. Tenhon keikka on aloittelevalle bändille vasta toinen, mutta Lapilan ohella kuullaan myös uusia biisejä.
Jere Valkonen on jyväskyläläinen lauluntekijä, jonka musiikissa coheniaaninen folk, Twin Peaks ja The Beatles kolaroivat. Valkosen laulut uivat tiedollisen ja tiedottoman raja-alueella, universumin hyhmäisiä pohjavirtoja haeskellen.
Valkosen debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 2020 ja se sai osakseen radiosoittoa sekä kiittäviä arvioita musiikkimedioissa. Tällä hetkellä hän työstää toista levyään ja esiintyy yhtyeensä, Reborn JKL Experiencen kera.
http://www.tenhorestobar.fi
https://fb.me/e/1SVVPsFv7
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































