Nyrkkitappelu Aino & Hajonneet
Hinta: 16e-18e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Lauantaina 29.4.2023 Kannusalissa mennään eikä meinata, kun salimme saapuu räväköillä soinnuillaan täyttämään Nyrkkitappelu sekä Aino & Hajonneet!
Jo vuosia Suomen suosituimpiin punkrock-yhtyeisiin lukeutuva Nyrkkitappelu julkaisi 2020 neljännen albuminsa ’Isosta nyrkistä naamaan’ josta muodostui bändin selkeä läpimurtolevy. Pitkäsoitto sai loistavat arvostelut ja sitä seuranneet keikat ympäri Suomen vahvistivat bändin asemaa yhtenä kotimaan kovimmista livebändeistä. Bändin uusi albumi ’Ongelmanuorten sävellahja’ näkee päivänvalon 10.2.2023.
Bändin keikoilta ei vauhtia puutu ja näin totesi myös Soundi-lehti keikka-arviossaan:
”Yhtye paahtoi parasta Suomessa tällä haavaa tehtävää katurokkia Iggy and the Stoogesin linjoilla ilman hengähdystaukoja. Orkesterin osuviin sanontoihin ja iskulauseisiin pohjautuvat kertosäkeet ovat vastustamattomia ja lavalla meno oli pääsääntöisesti yhtä vauhdikasta kuin katsomon puolellakin. Juuri sopivan pituiset kappaleet viimeistelivät oikeaoppisen rokkikeikan.”
----
Aino & Hajonneet
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä. Siellä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan.
Debyyttialbumi ’Hullui unelmii’ julkaistiin Svart Recordsin toimesta lokakuussa 2021. Yhtyeen toinen albumi ilmestyy 10.2.2023.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agcxzksn7a
https://www.facebook.com/events/1232261190689241

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.