Avajaiset: Itsekuva
Violeta Bubelytė & Henry Wuorila-Stenberg
Avajaiset taiteilijoiden läsnäollessa.
Itsen käsite on ikivanha sana, jolle löytyy vastineita lukuisista uralilaisista kielistä. Käyttäessämme itsekuvaa näyttelyn nimenä tarkoitus onkin herätellä henkiin sanan jo miltei kadotettua šamanistista merkitystä: itseä aivan tietyn sielun osasen merkityksessä, varjelevana henkenä, joka kulkee ihmisen rinnalla muinaisena kaksoisolentona.
Näyttelyn kaksi taiteilijaa, valokuvaaja Violeta Bubelytė (Liettua, 1956) ja maalari Henry Wuorila-Stenberg (Suomi, 1949), ovat harjoittaneet itsensä etsimistä ja rienaamista varoen sekoittamasta oman itsen kuvaamista itsekeskeisyyteen. Taiteilija itse, omine kehoineen, on heille yksinkertaisesti aina käytettävissä oleva elävä malli, jota ei tarvitse erikseen ohjeistaa.
Näyttely esittelee itsekuvauksen tapoja teologisesta teatraaliseen ja sen moninaisia innoituksen lähteitä transsendenttisestä meditaatiosta pantomiimiin. Violeta Bubelytėn valokuvat seitsemältä viime vuodelta ovat kirjon leikkisää ääripäätä, silti osassa niistäkin on viittauksia uskontoon.
Hän etsii täysimittaista taiteellista vapautta digitaalisen kuvamanipulaation keinoin, aiemmasta selvästi eroavalla alastomuuden menetelmällä – eikä yksin siksi, etteivät hänen kehonsa ja kasvonsa ole enää kaksi- tai kolmekymppisen naisen. Bubelytė – tekijä ja henkilöhahmo – on tällä erää pikemminkin irvokas kuin veistoksellinen, mutta säilyttää silti arvokkuutensa ylenkatseessaan sovinnaisuutta kohtaan.
Henry Wuorila-Stenberg opiskeli maalausta Italiassa ja Länsi- ja Itä-Saksassa, mikä oli 1970-luvulla omalaatuinen valinta aloittelevalta taiteilijalta. Sittemmin hän on käynyt läpi lukuisia vaiheita ja tyylejä, päätyen viime vuosikymmenten autofiktioon ja kreikkalaisortodoksiseen meditaatioon.
Hän innostaa niin yleisöä kuin kollegoitaankin näkemään taiteen filosofisen pohdinnan, uskonnollisen etsinnän ja henkisen kehityksen näyttämönä. Esittelemme valikoiman maalauksia, joissa esiintyvät kasvot ja kehot saattavat olla taiteilijan omat tai sitten eivät. Hahmot ovat miehisiä tai naisellisia, käsinkosketeltavia tai aineettomia, maalauksellisia tai graafisia. Wuorila-Stenberg tuntuu avaavan mahdollisuuden sille, että menetetyt sielut saadaan sittenkin takaisin ja että demonit kesytetään kulkemaan jälleen ihmisen rinnalla – ainakin maalaustaiteessa.
Itsekuva on järjestetty yhteistyössä Liettuan Ruotsin, Suomen ja Tanskan kulttuuriattasean kanssa sekä Liettuan kulttuuri-instituutin tuella.
https://kohta.fi/exhibition/itsekuva/
https://www.facebook.com/events/569924797990917/?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































