I am the Night, Marianas Rest, Satanic North
Tummuus kaatuu päälle Kotkan suunnalta.
Kotimaisen black metalin superbändi I Am the Night iskee helmikuussa Helsingissä ja Tampereella. Markus Vanhalan, Janne Markkasen, Okko Solanterän ja Waltteri Väyrysen yhtye soittaa perjantaina 10. helmikuuta On the Rocksissa.
Ryhmän juuret ovat 1990-luvun alun Kotkassa, jossa Vanhala ja Markkanen maalasivat yhdessä mustalla pensselillä. Myöhemmin I Am the Nightin miehistön elämissä on koettu mm. bändit Insomnium, Omnium Gatherum, Bodom After Midnight ja Paradise Lost, joten I Am the Nightilla on todella vahva pohja nousta suomalaisen black metalin eturiviin.
Bändin debyyttialbumi While the Gods Are Sleeping ilmestyi keväällä 2022 ja orkesteri soitti ensimmäisen keikkansa viime elokuussa SaariHelvetissä Tampereella.
I Am the Nightin kanssa samoilla lavoilla nähdään Marianas Rest, jonka doom-vaikutteinen death metal kumpuaa myös Kotkan maaperästä. Luvassa on kaksi iltaa silkkaa tylyä asiaa ja jäätävää puhuria, kuten vain Kymenlaaksosta voi kummuta.
Illan avaa uusi metallitulokas Satanic North, jossa soittaa muun muassa Norther-yhtyeen jäseniä.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 18 €
– ovelta 20 €
https://www.rocks.fi/tapahtumat/i-am-the-night-marianas-rest-satanic-north/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































