Punkrock Winter Fest: Wasted, Kivesveto Go-Go, Flippipuisto
Wasted
Wasted on lukeutunut parhaiden suomalaisten punkbändien joukkoon jo yli 25 vuoden ajan. Joensuussa vuonna 1996 perustettu yhtye oli yksi legendaarisen Combat Rock Industryn kolmesta kivijalasta yhdessä Endstandin ja Manifesto Jukeboxin kanssa ja ainoa näistä yhtyeistä, joka on edelleen aktiivinen. Wasted on julkaissut pitkän uransa aikana peräti 11 pitkäsoittoa, joista viimeisin Modern Lie ilmestyi viime vuonna.
Uudella albumillaan Wasted on monipuolisempi ja jopa vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Bändi on yhä vihainen, vilpitön, raaka ja täynnä energiaa, mutta myös viisaampi ja ja entistäkin kekseliäämpi. Perinteisen suoraviivaisen punkrockin ohella levyllä kuullaan myös tummempia postpunk-vivahteita sekä melodisia hardcore-vaikutteita 80-luvulta.
Wasted soittaa On The Rocksissa kevään ja kesän ainoan Helsingin klubikeikkansa, ja odotettavissa on tuttuun tapaan yhteislaulua ja kollektiivista tuoppien kohottelua, kun The Corner, Concrete Wasteland, Heroes Amongst Thieves, Outsider By Choice ja muut klassikkokappaleet rävähtävät ilmoille.
Kivesveto Go Go
Kouvolalainen Kivesveto Go Go on tehtaillut modernin päivän maakuntalauluja Pohjola-talon varjoista jo yli vuosikymmenen ajan, ja siinä samalla – vähän kuin takaoven kautta – noussut yhdeksi suomipunkin suosituimmista nimistä. Ja miksei olisi, kyllähän bändin melodisen yksinkertaiset rallit tarttuvat päähän kuin yllytyshullun skidin kieli lätkämaalitolppaan talvipakkasella. Oman lukunsa muodostavat vielä basisti Mannosen nerokkaan arkipäiväiset sanoitukset, jotka kertovat pienen, päähän potkitun ja maailman runteleman ihmisen elämästä vähän niinkuin Hannu Karpo. Jos Gösta Sundqvist olisi tehnyt punkkia niin se olisi saattanut olla aika lähellä Kivesveto Go Go:n ulosantia.
Flippipuisto
Flippipuisto on vuonna 2014 perustettu purkka- ja jytäorkesteri, jonka musiikissa yhdistyy monia eri elementtejä. Melodisen punkrockin lisämausteina yhtyeen kappaleista löytyy elementtejä mm. iskelmästä, skasta, rautalangasta sekä perinteisestä suomirockista.
Flippipuisto on julkaissut urallaan yhden pitkäsoiton Sumuiset aamut, sekavat yöt (2020) sekä muutamia singlejä ja EP-levyjä. Flippipuisto julkaisee uutta materiaalia vielä tämän vuoden tammikuussa, jota päästään kuulemaan livenä ensimmäistä kertaa juuri näissä bileissä.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 18 €
– ovelta 20 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/punkrock-winter-fest-wasted-kivesveto-go-go-flippipuisto/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































