Deserthel
Hinta: 35 € / 60 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
DESERT HEL PALAA ON THE ROCKSIIN HUHTIKUUSSA 2023
Keväällä 2022 ensimmäistä kertaa järjestetty Desert HEL -festivaali tekee paluun Helsingin On The Rocks -klubille 28.-29.04.2023. Bändikattaus ei jätä stonerrockin ja doom metalin ystäviä kylmäksi tälläkään kertaa – tapahtuman pääesiintyjinä nähdään ruotsalaiset Greenleaf ja Skraeckoedlan. Lisäksi yleisö pääsee nauttimaan niin jo paikkansa kansainvälisestäkin skenestä lunastaneista kuin nousevista kotimaisista nimistä, sillä kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalla nähdään Jess And The Ancient Ones, Kaleidobolt, Polymoon, Green King, Šamane ja Zombie Eater.
Energisenä livebändinä tunnetut stonerrokkarit Greenleaf soittivat Helsingissä viimeksi vuonna 2016, menestyksekkään albumin Rise Above The Meadow julkaisun jälkimainingeissa. Alkujaan vuonna 1999 perustettu yhtye on sittemmin ehtinyt julkaisemaan kaksi loistavaa albumia – vuoden 2018 julkaisun Hear The Rivers ja viime vuonna ulos tulleen, yhtyeen kahdeksannen levyn Echoes From A Mass, joten yleisöllä todellakin on mitä odottaa.
Yli kymmenvuotisen uran tehnyt Skraeckoedlan on kiertänyt ahkerasti niin kotimaassaan Ruotsissa kuin ulkomailla, ja tuo keväällä 2023 psykedeelisen fuzzrock-show’nsa jälleen Suomeen. Yhtyeen tuotanto on uniikki kombinaatio raskaita riffejä ja harmoniaa, maustettuna scifi-elementeillä ja ruotsiksi lauletuilla lyriikoilla.
Päiväjako:
Pe 28.4.
Skraeckoedlan
Kaleidobolt
Polymoon
Zombie Eater
La 29.4.
Green Leaf
Jess And The Ancient Ones
Green King
Samane
Liput:
– 60 € / kaksi päivää ennakkoon Tiketistä
– 35 € / päivä ennakkoon Tiketistä
Päiväkohtaiset aikataulut ja ovilippujen hinnat julkaistaan myöhemmin kevään aikana.
https://www.rocks.fi/tapahtumat/deserthel/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.