The Agonist (CA)
Melodista death metal -paahtoa, metalcorea ja progressiivisia elementtejä suosiva kanadalainen The Agonist saapuu Suomeen kahdelle keikalle. Helsingin keikka järjestetään perjantaina 14.7.2023 On the Rocksissa, ja Tampereen Yo-talolla rokataan edeltävänä torstaina 13.7.2023. Edellisen kerran The Agonist on nähty Suomessa Nummirockissa 2018.
Montrealissa vuonna 2004 perustetun The Agonistin tuorein julkaisu on lokakuussa 2021 ilmestynyt Days Before the World Wept -EP, jolla orkesteri esittelee teknistä osaamistaan, tarttuvuuttaan sekä lauluvoimaansa. Vokalisti Vicky Psarakis yhdistelee räyhäystä ja melodista laulua maailmanluokkaisesti, ja yhtyeen soundissa tuikkivat huikeat temmot sekä ajoittaiset blastbeatit rauhallisempien ja melodisempien hetkien rinnalla. Yhtye on julkaissut urallaan kuusi albumia, joista viimeisin Orphans on vuodelta 2019.
Suomi on ollut liian pitkään ilman The Agonistin kuumaa ja kuplivaa paahtoa. Mikä onkaan parempi aika vuodesta korjata tämä puutostila kuin helteinen heinäkuu. Näillä keikoilla kansalainen ei palele!
Aikataulut ja lämppärit keikoille julkaistaan myöhemmin.
Liput:
– 29 € ennakkoon Tiketistä
– 32 € ovelta
https://www.rocks.fi/tapahtumat/the-agonist-ca/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































