Quantcast
Sonic Rites 2023 | Tavastia-klubi

Sonic Rites 2023

Hinta: 59 / 39 / 65 / 45 e
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Helsingin Ääniwallissa 19.-20.5.2023 järjestettävän Sonic Rites festivaalin bändilistaus vahvistui kolmella esiintyjällä. Toiseksi pääesiintyjäksi on kiinnitetty japanilainen genrerajoja rikkova järkäle Boris sekä suomalaisen doomin suurlähettiläs Lord Vicar ja paatoksellista sanomaa saarnaava Mansion.

30-vuotista uraansa juhlistava Boris keikkailee ensi vuonna Euroopassa ja toivotamme heidät tervetulleeksi myös Helsinkiin. Vuonna 2022 päivänvalon näki juhlavuoden kunniaksi muun muassa kokonaiset kolme uutta levyä täydentäen jo ennestään ainutlaatuisen laajaa diskografiaa, tyylisuuntien vaihdellessa bändille ominaiseen tapaan kokeellisesta dronesta perinteisempään paahtoon.

Legendaarisen Reverend Bizarren rauniosta noussut Lord Vicar edustaa Suomen vahvinta doom-osaamista kansainvälisellä kokoonpanolla varustettuna. Lord Vicarin tavoin Turussa päämajaansa pitävä Mansion julkaisee tammikuussa toisen täyspitkän levynsä ja tästä saatiinkin jo maistiainen marraskuussa eeppisen You Are Suspicious -singlen muodossa.

Lisää julkistuksia on tuloillaan ja tällä hetkellä Sonic Rites 2023 festivaalin esiintyjälista näyttää seuraavalta:

Boris (JPN), Church of Misery (JPN), This Gift Is a Curse (SWE), Darkher (UK), Nadja (CAN), Nero di Marte (ITA), Lord Vicar, Mansion, Demonic Death Judge, Qwälen, Kantamus, Dome Runner, Trypanon, Vvorse sekä Babes in the Abyss.

LIPUT
Ennakkoon / 2 päivää 59 € lippukaupan kulut
Ennakkoon / 1 päivä 39 € lippukaupan kulut
Ovelta / 2 päivää 65 €
Ovelta / 1 päivä 45 €
Security fee 3,50 €

https://www.aaniwalli.fi/events/sonic-rites-2023

Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.

Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää

Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää

Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu

Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit

Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää

Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää

Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää

Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää

Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää

Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä

Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää

Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää

Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit

Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää

Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää

Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää

Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää

Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää

Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää

Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää

Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää

Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää

Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää

Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää

Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää

Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)