Steve Ignorant Band, Pelle Miljoona Band / Tero Viikari
Anarkopunkyhtye Crassin perustajajäsen Steve Ignorant tuo toukokuussa yhtyeensä Suomeen. Erikoiskokoonpano esittää 6.5.On The Rocksissa äärimmäisen kantaaottavaa ja yksilön vapautta korostavaa Crass-materiaalia vuosilta 1977-1984. Englantilainen Crass toi todellisen anarkismin punkiin vuonna 1977. Crass oli yksi punkin merkittävimmistä ryhmistä: se näytti mallin tee se itse -kulttuurille, todelliselle poliittiselle kantaaottavuudelle sekä anarkopasifismille.
Kun osa alkuperäisistä punk-yhtyeistä keskittyi pintaan, Crass sukelsi syvälle yhteiskunnan rakenteisiin ja otti vahvasti kantaa kotimaansa ongelmiin: Iso-Britanniassa vallalla ollut monikansallisia markkinavoimia avoimesti tukenut thatcherismi ja Falklandin sota saivat Crassin avoimesti takajaloilleen. Uransa alusta asti suoran toiminnan puolesta ja rahan valtaa vastaan taistellut yhtye ehti vuoteen 1984 jatkuneen uransa aikana jättää lähtemättömät jäljet musiikkikulttuuriin.
Steve Ignorant on Crassin jälkeen vaikuttanut mm. yhtyeissä Conflict, Schwartzneggar ja Stratford Mercenaries – tähän kokoonpanoon kuului myös suomalainen Mariska. Lisäksi Ignorant on toiminut kuvataiteilijana sekä anarkistisen nukketeatterin kehittäjänä.
Ignorantin ura on jatkunut aktiivisena vaikka hän julkaisi muistelmateoksensa The Rest Is Propaganda jo vuonna 2010. Steven nykyinen yhtye Slice of Life jatkaa tutuilla teemoilla: tasa-arvo, rasismin kitkeminen, sodanvastaisuus ja globaalisaation vastustaminen ovat yhä Steve Ignorantille kaikki kaikessa.
Pelle Miljoona & Pispala Punks esittää alkuaikojen tuotantoaan vuosilta 1978-81. Setistä löytyy muun muassa biisejä N.U.S., Viimeinen syksy – sekä Avoimet ovet -levyiltä. Bändissä soittavat Pellen lisäksi Jussi Hänninen kitaraa, P-P Kotila kitaraa, Jyri Piekäinen bassoa ja Markus Saastamoinen rumpuja.
https://www.rocks.fi/tapahtumat/steve-ignorant-band-pelle-miljoona-band-tero-viikari/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































