Rokets, The Toxics
Helsinkiläinen rokkibändi Rokets on viime vuosien aikana tullut tunnetuksi erityisesti hikisistä ja energisistä keikoistaan. Yhtye on kiertänyt viime vuodet aktiivisesti pitkin Suomea, Ruotsia ja Baltiaa, sekä siinä välissä julkaissut jo loppuunmyydyn Speed & Sound EP:n ja laajalti kansainvälistä kiinnostusta herättäneen Fast Times debyyttialbumin. Joulukuun alussa ruotsalaisen The Sign Recordsin alaisuudessa julkaistu toinen pitkäsoitto Break Free on saanut paljon ylistäviä arvioita kansainvälisiltä musiikkimedioilta. Jos tykkäät Hurriganesista, Hellacoptersista, Judas Priestistä ja Motörheadista, tykkäät varmasti myös Roketsista! Tule ja koe sähköinen rokki-show nyt ensimmäistä kertaa Semifinaalissa!
The Toxics
Helsinkiläinen garage-rock yhtye The Toxics on nopea, raju ja ennen kaikkea yksi genrensä tykeimmistä suomalaisyhtyeistä. The Toxics tunnetaan hurjista ja arvaamattomista live-esiintymisistä. Yhtye on lämmitellyt mm. garage legenda The Sonicsia Tavastialla ja soittanut klubeilla ympäri Euroopan. Tämän kesyttömän ja mainion yhtyeen musiikki on tasapainottelua hyvän ja pahan, säädyllisyyden ja säädyttömyyden, totuuden ja valheen välillä. The Toxics palasi viiden vuoden levytystauolta ja julkaisi uuden A Place Called Razors Edge LP:n loppuvuodesta 2022, joten näitä sekä muita myrkyllisiä hittejä on sinun mahdollista kuulla Semifinaalin lavalla.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-03-18/rokets-the-toxics/88456/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































