Tapiola Festivaali
Viime kesänä loppuunmyyty Tapiola Festivaali täyttää Tapiolan Urheilupuiston jälleen festivaalikansalla perjantaina ja lauantaina 18.-19.8.2023!
Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty ja heti loppuunmyyty Tapiola Festivaali rakentuu jälleen Tapiolan Urheilupuistoon entistä komeampana, kun kaksi päälavaa ja Metro Areenan sisälle nouseva Radio Nova Retro Stage -lava saavat seurakseen uuden neljännen lavan. Artistikattaus on tuttuun tyyliin huikea tuoden kaikki kesän kirkkaimmat tähdet aina Käärijää myöden.
Ruoka- ja juomakattaus on tietysti tärkeässä roolissa tapahtumassa. Mukana makuelämyksiä ovat festivaalilla loihtimassa mm. ronskia pubiruokaa tarjoava Treffi Pub, loaded fries -annoksista tuttu Feastie Boys, reiluja pitataskuannoksia tarjoava Lilly's Pita, sekä Puumalan kesästä tuttu Haapasalon Hatsapuri. Juomapuolella artesaanioluita maistellaan nimekkäiltä paikallisilta, Olarin Panimolta ja Fat Lizardilta. Lisäksi janoa sammuttavat mm. Teflon Brothersin nimikkolonkero, laadukkaista viineistä tuttu Muru Wines ja metsän yrteistä ravintorikkaita taikajuomia loihtiva Nokkos Company.
Festivaalilla nähdään lisäksi tuhti kattaus 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen legendoja niin Suomesta kuin muualtakin.
AIKATAULU
Perjantai Portit auki 13.00-01.00
WESTEND STAGE
13.35-14.35 Erika Vikman
15.55-16.55 Käärijä
18.15-19.15 Gettomasa
20.25-21.25 Michael Monroe
22.45-00.00 Apulanta
TAPIOLA STAGE
14.45-15.45 Bess
17.05-18.05 Juha Tapio
19.25-20.15 Teflon Brothers
21.35-22.35 Maija Vilkkumaa
MATINKYLÄ STAGE
14.45-15.45 Yeboyah
16.45-17.45 Isac Elliot
18.45-19.45 Viivi
20.45-21.45 Ruusut
22.45-23.45 Sexmane
RETRO STAGE
16.00-16.30 Dj IceK
16.40-17.30 Mighty44
17.55-18.40 Daze
19.10-20.00 Alexia with band
20.35-21.10 Basic Element
21.40-22.30 Mr.President
23.00-0.00 Dj Sash!
Lauantai Portit auki 12.00-01.00
WESTEND STAGE
13.40-14.40 Ismo Alanko
16.00-17.00 Abreu
18.20-19.20 Blind Channel
20.40-21.40 Samu Haber
23.00-00.00 Elastinen
TAPIOLA STAGE
12.30-13.30 Reino Nordin
14.50-15.50 Yona
17.10-18.10 Vesterinen Yhtyeineen
19.30-20.30 Portion Boys
21.50-22.50 Gasellit
MATINKYLÄ STAGE
12.45-13.45 Ida Paul & Kalle Lindroth
14.45-15.45 Etta
16.45-17.45 Scandinavian Music Group
18.45-19.45 Cledos
21.00-21.45 Ramses II
22.45-23.45 Windows 95 Man
RETRO STAGE
15.00-16.00 Aikakone
16.30-17.20 Alice Deejay
17.50-18.35 E-Rotic
19.05-19.55 2 Unlimited
20.25-21.15 Günther
21.45-22.30 Haddaway
23.00-0.00 Waldo's People
Kartta (avaa suureksi kuvasta)
https://www.tapiolafestivaali.fi/
https://www.tiketti.fi/tapiola-festivaali-tapiolan-urheilupuisto-espoo-lippuja/84741
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
Suomen tennishuiput nähdään HPP Openissa Talissa |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |

































































