Pinnalla: Mikä ilmastoteko on kaikkein tärkein?
Hinta: vapaa pääsy

Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Suomi on sitoutunut ympäristökriisien torjuntaan kansainvälisissä sopimuksissa ja ilmastohaasteet pyritään muuttamaan taloudelliseksi menestykseksi. Myös Venäjän hyökkäyssota on kiihdyttänyt vihreää siirtymää. Samaan aikaan esimerkiksi Suomen metsien hiilinielu on pienentynyt niin paljon, että maankäyttö muuttui vuonna 2021 päästölähteeksi.
Miten Suomi pystyy saavuttamaan omat ja kansainväliset tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Mitkä ovat seuraavan vaalikauden tärkeimmät ilmasto- ja ympäristötoimet? Millaisia vaikuttavia ratkaisuja päästöjen vähentämiseen on tarjolla? Missä talouden ja ympäristön intressit voisivat yhdistyä?
Seuraavan hallituksen vaikuttavista ilmastoteoista ovat keskustelemassa vanhempi tutkija, Luontopaneelin varapuheenjohtaja Liisa Kulmala, yliopistotutkija Kaisa Matschoss sekä tutkimusjohtaja, Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen. Juontajana toimii Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli.
Keskustelua voi seurata 21.3. klo 17–18.30 Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki) tai livestriimin välityksellä. Keskustelusta julkaistaan jälkikäteen myös videotallenne ja podcast-versio.
Tapahtuma on osa Pinnalla-ohjelmasarjaa, jossa keskustellaan kevään eduskuntavaalien kynnyksellä suomalaisen yhteiskunnan suurista murroksista ja kohtalonkysymyksistä. Sarjan järjestävät yhteistyössä Helsingin yliopiston Tiedekulma ja Helsingin Sanomat.
https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohjelma/pinnalla/mika-ilmastoteko-kaikkein-tarkein
https://facebook.com/events/s/mika-ilmastoteko-on-kaikkein-t/738858947839351/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.