Junn Ema-Kat
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Junn on laulaja, jonka ominaislaatuun kuuluvat niin nostalgia kuin kokeellisuus. Suomen metsämailla kasvaneen ja urbaaniin Brysseliin kotiutuneen Junnin levollinen mutta vangitseva lauluääni yhdistyy akustisiin ja elektronisiin säveliin. Neljännen studioalbuminsa pian julkaiseva artisti leikittelee rohkeasti eri genreillä tehden ajatonta ambientia, joka kantaa muistumia esimerkiksi Björkin, Tune-Yardin ja Laurie Andersonnin universumeista.
EMA-KAT on vuonna 2023 perustettu yhden naisen sooloprojekti. Kappaleissaan hän yhdistelee rohkeasti eri tyylilajeja elektronisista elementeistä liveinstrumentteihin. Avaruuspoppia muistuttavat syntikkasoundit höystettynä melankolisilla sanoituksilla eivät jätä kuulijaa kylmäksi. EMA-KAT tulkitsee kappaleitaan monikielisesti. Livenä mukana myös multi-instrumentalisti Eero Iso-Kokkila
http://www.tenhorestobar.fi
https://fb.me/e/3fDbE2yCp

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.