Bad Drawing Club - Viiniä ja piirtämistä
Taidetapahtumiemme keskiössä on rennon, luovan hetken viettäminen uniikissa ja viihtyisässä ilmapiirissä. Tapahtumamme sopivat kenelle tahansa, joka haluaa harjoitella alastonmallin piirtämistä, aiemmasta taitotasosta riippumatta. Croquis-piirustukset, eli nopeat piirustukset elävästä mallista opettavat kiehtovalla tavalla silmän ja käden yhteistyötä.
Erillistä valmistautumista tai aiempaa osaamista tapahtumaan et tarvitse – voit vain napata tiskiltä toiseen käteen lasin lempijuomaasi ja toiseen tarjoamamme laadukkaat piirtovälineet, ja uppoutua luovuuden pariin! Paikan päältä löytyy laajasti erilaisia materiaaleja piirtämiseen, mutta halutessasi voit tuoda myös omat välineet mukanasi.
Kahden tunnin pituisen illan aikana pääset tutustumaan monipuolisesti elävän mallin piirtämiseen. Piirrämme sekä lyhyitä että pitkiä asentoja, kestoltaan noin 1-10min. Tapahtuma on kevyesti ohjattu, ja illan aikana pääset kokeilemaan useita erilaisia mielenkiintoisia harjoitteita ja tehtäviä piirtämisen tueksi.
Tapahtuman aikana on mahdollisuus napata pientä syötävää tai juotavaa alakerran Korjaamo Baari & Keittiöstä, joka palvelee koko tapahtuman ajan.
Tapahtuman tila ei valitettavasti ole esteetön.
Lämpimästi tervetuloa!
https://baddrawingclub.fi/
https://www.instagram.com/baddrawingclub.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































