Helride Skeittileiri ADHD-tyypeille
Leirillä ohjelmassa skeittaamista hyvällä porukalla, itsensä haastamista- ja ylittämistä. Leiri on suunnattu 9-15-vuotiaille, yläikärajaa ei ole. 9-vuotta nuorempien kohdalla päätös tehdään tapauskohtaisesti.
Leirien päivämäärät: 5.-9.6.2023 ja 31.7-4.8.2023.
Leiri on ma-pe klo 10-16 ja Eläintarhan skeittiparkki toimii leirien tukikohtana. Leiriläiset voivat ladata puhelimet, täyttää vesipullot ja jättää tavaroita säilytykseen Skeittikontille. Eltsussa on monipuolisesti skeitattavaa kaikille ja alue on viihtyisän puiston ympäröimä. Parkki on myös helposti lähestyttävissä julkisten avulla ja Pasilan juna-asema on alle 10min kävelymatkan päässä. Skeittikontilla järjestetään myös paljon muuta ohjelmaa, esim. musiikkitapahtumia ja erilaisia workshoppeja.
Leirillä vieraillaan myös muilla lähialueen skeittiparkeilla ja-spoteilla, pidetään yhteisiä eväsretkiä (omilla eväillä) ja käydään uimassa (tämä vapaaehtoista). Matkustamista varten leiriläisillä tulee olla voimassa oleva HSL matkakortti. Leirillä ei ole tarjolla ruokaa, mutta päivittäin voimme käydä ohjaajan kanssa kaupasta evästä.
Leirillä keskustellaan ryhmänä yhdessä toimimisesta, kiusaamisesta sekä muiden- ja itsensä hyväksymisestä. Leirin ohjelmaan sisällytetään ympäristökasvatusta ja ADHD-liitolta tulee vieras kertomaan elämästä ADHD:n kanssa.
ADHD liiton ja HELriden kouluttamat, osaavat ohjaajat; yksi ohjaaja kolmea osallistujaa kohden. Leirien maksimikoko 9 henkilöä ja 3 ohjaajaa. Leireillä ei ole tarjolla ruokaa.
Leiriläisistä otetaan ryhmäkuva ja jokaisesta erikseen skeittikuva. Kuvat toimitetaan jokaiselle leiriläiselle ennalta annettuun sähköpostiosoitteeseen leirin päätyttyä.
Leirin hinta 165 € / hlö.
https://holvi.com/shop/Helride/section/skeittileirit-2023/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































