Allas Live - Bess - Levyjulkkarit
Allas Livessä keskiviikkona 21.6.2023 esiintyvä BESS nousi koko kansan tuntemaksi tähtinimeksi alkuvuodesta 2022, jolloin hän teki UMK-historiaa biisillään Ram pam pam. Kyseessä on nimittäin kaikkien aikojen ensimmäinen Uuden Musiikin Kilpailun kappale, joka on puhkaissut kultarajan ja keikkunut listakärkenä jo ennen UMK-finaalia. Ram pam pam ei ollut mikään ohimenevä tähdenlento, vaan kuukausia hitti- ja radiosoittolistoja hallinnut kappale, joka on striimannut tähän mennessä nelinkertaista platinaa ja tehnyt radiosoittohistoriaa.
BESS:n läpimurto pop-kentälle tapahtui jo vuonna 2019 ilmestyneellä esikoislevyllä, jolta lohkaistiin mm. triplaplatinarajaa lähentelevä hitti Tempo sekä kultaa striimanneet singlet En pysty lopettaa ja Yhden liikaa. Täysin ainutlaatuisella äänellään ja energiallaan valloittavan helsinkiläisartistin settilista on itse asiassa täynnä ajattomia tanssihelmiä kuten Viisi kesää, Sammumaton, Aja, Rakastan en rakasta sekä Melodia. Tyylikkään tekijän Allas Live keikalla bileet ei varmasti lopu kesken.
Vuoden 2022 aikana BESS teki uransa toistaiseksi pisimmän kiertueen ympäri Suomen klubeja ja kesän isoimpia festivaaleja. Vuoden 2023 Emma-gaalassa artisti haali itselleen neljä Emma-palkintoa, hän oli myös gaalaillan voitokkain neljällä Emmalla: Vuoden artisti, Vuoden pop, Vuoden striimatuin biisi (Ram pam pam) ja Vuoden biisi (Ram pam pam).
Liput verkosta 20 € Lippu.fi palvelumaksu / ovelta 25 €
Ovet 19:00
https://allasseapool.fi/allas-live-bess/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































