Nyrkkitappelu, Aino & Hajonneet
Nyrkkitappelu juhlistaa kiertueellaan uutta albumiaan ”Ongelmanuorten sävellahja”. Jo vuosia Suomen suosituimpiin punkrock-yhtyeisiin lukeutuva Nyrkkitappelu julkaisi 2020 neljännen albuminsa ’Isosta nyrkistä naamaan’ josta muodostui bändin selkeä läpimurtolevy. Pitkäsoitto sai loistavat arvostelut ja sitä seuranneet keikat ympäri Suomen vahvistivat bändin asemaa yhtenä kotimaan kovimmista livebändeistä. Uutta musiikkia Nyrkkis julkaisi jo heti albumin jälkeenkin, mm. radiohitin ”Vitosen stretsit”.
2022 Soundi-lehti totesi keikka-arviossaan; ”Yhtye paahtoi parasta Suomessa tällä haavaa tehtävää katurokkia Iggy and the Stoogesin linjoilla ilman hengähdystaukoja.. Orkesterin osuviin sanontoihin ja iskulauseisiin pohjautuvat kertosäkeet ovat vastustamattomia ja lavalla meno oli pääsääntöisesti yhtä vauhdikasta kuin katsomon puolellakin. Juuri sopivan pituiset kappaleet viimeistelivät oikeaoppisen rokkikeikan.”
Aino & Hajonneet julkaisi helmikuussa toisen albuminsa ”Kuluneita kaikuja” ja juhlistaa sitä nyt kiertueen merkeissä.
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä. Siellä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Debyyttialbumi ”Hullui unelmii” julkaistiin Svart Recordsin toimesta lokakuussa 2021.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 17 €
– ovelta 20 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/nyrkkitappelu-aino-hajonneet/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































