Yö Fest vol 3.5: Mimo ja Viola-Väkivallalla ei leikitä
Mimo & Viola on taiteilijaduo, jonka jäsenet ovat mimiikko Jordy Valderrama ja alttoviulisti Clara Petrozzi. Koulutettu mimiikassa, näyttelijäntyössä, tanssissa ja nukketeatterissa, Jordy Valderrama on opiskellut draamataiteen kansainvälisesti tunnettuilla opettajilla Perussa, Costa Ricassa, Espanjassa, Ranskassa, USA:ssa ja Isossa Britanniassa. Hän opiskeli mimiikkaa ja naamioita Norma Berradella, argentiinalainen miimikko ja ohjaaja. Sen jälkeen hän opiskeli tanssia ja myöhemmin klassista teatteria London Academy of Music and Dramatic Arts ja Desmond Jones School of Mime -kouluissa Lontoossa. Clara Petrozzi on alttoviulisti, säveltäjä, tutkija ja pedagogi. Hän syntyi Limassa Perussa ja asuu Suomessa vuodesta 1990. Hän opiskeli viulua Dee Martzin, Mario Ortizin, Egon Felligin ja Yolanda Kronbergerin johdolla sekä alttoviulua Jouko Mansneruksen ja Atso Lehdon johdolla. Hän aloitti säveltämisen Harri Vuoren kurssilla Helsingin yliopistolla, missä hän opiskeli musiikkitiedettä. Alttoviulistina hän esiintyy säännöllisesti solistina ja Auringon jäsenenä. Aurinko on kamarimusiikkiryhmä, joka on erikoistunut latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin. Clara on myös yhtyeen taiteellinen johtaja.
------------------------------------
(EN)
Mimo & Viola - väkivallalla ei leikitä (violence is not a game) is a performance about violence, without words, and using music and mime as a way to communicate violent situations and reflect on them. That is why this show is not recommended for children under 16. Solo viola music includes pieces from Baroque to contemporary.
Mimo & Viola is an interdisciplinary art duo. The participants are mime Jordy Valderrama and violist Clara Petrozzi. Formed as a mime, actor, dancer, and puppeteer, Jordy Valderrama has taken courses with renowned national and international figures of the Dramatic Arts in Peru, Costa Rica, Spain, France, the USA, and the United Kingdom. He studied mime and masks with Norma Berrade, Argentinian mime, and director, moving to dance from these grounds and later on to Classical Theatre at the London Academy of Music and Dramatic Arts and at the Desmond Jones School of Mime in London, United Kingdom. Clara Petrozzi is a violist, composer, researcher, and pedagogue. Born in Lima, Peru, she lives and works in Finland since 1990. She has studied violin with Dee Martz, Mario Ortiz, Egon Fellig, and Yolanda Kronberger and viola with Jouko Mansnerus and Atso Lehto. She attended the composition workshop at Helsinki University with Harri Vuori. At Helsinki University she studied musicology (Ph.D.) specializing in Peruvian and Latin American art music. As a viola player, she performs regularly in solo recitals and with Aurinko, a chamber music group specializing in Latin American art music. She is also Aurinko's artistic director.
https://www.yory.fi/fi/yo-galleria/yo-fest-vol-35
https://www.facebook.com/events/1620665048398740/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































