Bokvillan huvila ja asukastalo
Arabianrannassa sijaitseva Bokvillan on alueen asukas- ja kulttuuritalo jota vuokrataan juhlatilakäyttöön.
Siellä järjestettiin alueen asuukkaiden ja muiden kaupunkilaisten toimesta asukas- ja kurssitoimintaa. Huvilaa vuokrataan nykyään lähinnä juhlatarkoituksiin. Bokvillanissa toimi alueen asukkaiden ylläpitämä kahvila, joka kuitenkin joutui lopettamaan kun Arabian pavelu muutti rakennuksen käyttöä.
Se on alueen taloyhtiöitten omistama ja hallinnoima huvila, joka taloyhtön asukkaiden ilmaiseksi varattavissa tiistai-iltaisin ja torstaisin. Kaikki käyttäjät voivat maksua vastaan varata tiloja muina aikoina.
Suojeltu rakennus kunnostettiin 2010 – 2012 Arabian alueen asukkaiden juhla- ja kerhotiloiksi. Sisätiloiltaan pääosin 1940-luvun lopun asuun kunnostettu huvila avattiin Arabianrannan asukkaiden ja myös muiden kaupunkilaisten harrastuskäyttöön 2013.
Kirjakauppias Edlund rakennutti 1870-luvulla kesähuvilansa Itäisen Viertotien varteen Toukolan esikaupunkialueelle, kauas kaupungin vilskeestä. Kirjakauppiaan mukaan Bokvillaniksi nimetty huvila muutettiin talviasuttavaksi jo seuraavan sukupolven aikana.
Omistajavaihdoksen jälkeen 1918 Bokvillanista tuli vuosikymmenien ajaksi Arabian posliinitehtaan johtajien edustava koti. Päärakennus laajennettiin ja uudistettiin perusteellisesti arkkitehti Erik Lindroosin suunnitelmien mukaan 1948-49. Pihapiiriin kuuluneet talousrakennukset on aikojen kuluessa purettu, mutta hyvin säilynyt, historiallisesti arvokas päärakennus ja vehreä puutarhapiha on suojeltu asemakaavassa.
Paikan päälle vievät:
raitiovaunut 6 ja 8 Arabiankadun pysäkki sekä
bussit 68, 71, 71V, 74, 52 ja 506 Kokkosaarenkadun tai Arabian pysäkki
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkue- voimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä avasi Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |

















































