Mad House Helsinki
Mad House on räjähdys Suomen esittävän taiteen kentällä. Mad House on taiteilijoiden perustama tuotantotalo joka kulkee taide edellä. Mad House on esitystaiteen kansainvälinen tuotanto-organisaatio. Lisäksi se tarjoaa esitystaiteelle esitystilat. Mutta ennen kaikkea se on verkosto, joka levittäytyy yli koko taidekentän, linkittää esitystaiteen tekijät toisiinsa ja tuo esitystaidetta yleisön helposti saavutettavaksi. Mad House vastaa myös esitystaiteen keskeisiin haasteisiiin: tilojen tarpeeseen, tiedonkulun ja liikkuvuuden parantamiseen sekä resurssien optimointiin.
Mad Housen toiminnan kotipesä on Helsingin Suvilahdessa sijaitsevat harjoitus-, tuotanto- ja esitystilat, joiden kautta se saa ja tarjoaa puitteet freelancetaiteilijoille, vapaan kentän ryhmille ja paikan yleisön kohtaamiseen. Toiminta ja tilat luovat mahdollisuuden kasvavan ja kansainvälisen taiteenalan kehitykselle.
Käynti Kalasatamasta tai Sörnäisten rantatieltä. Lähimmät metropysäkit: Sörnäinen ja Kalasatama.
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Kerro tästä valitsemassasi kanavassa:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat lahjaideoita ja lämmintä tunnelmaa |
![]() |
Näille suosituille joulumarkkinoille saapuu yli 60 bussia ympäri Suomea |
![]() |
Tämän näyttelyn kaikki taideteokset on tehty piparkakuista |
![]() |
Talvisirkuksessa nähdään supersankareita ja häikäisevää akrobatiaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syyskaudella |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |