Maunula-talo
Maunula-talo on kulttuuritalo Maunulassa. Se on asukkaiden ja kaupungin yhteistyön taidonnäyte.
Kulttuuritalosta löytyy kirjasto, nuorisotalo ja työväenopisto. Maunula-talo tarjoaa monenlaisia syitä tulla käymään ja nauttimaan talon tunnelmasta. Siellä jokainen voi toteuttaa itseään, kokeilla uusia juttuja, kohdata ja oppia vertaisilta.
Maunula-talo tukee asukkaiden toivetta viihtyisästä kohtaamispaikasta, joka on samaan aikaan kulttuuritila, elämystila, oleskelutila, työskentelytila, kahvilatila ja oppimisen tila. Talo ja sen toimintamalli edistävät alueen yhteisöllisyyttä, kotoutumista ja kansalaisaktiivisuutta. Helsingin kaupunginkirjaston, nuorisoasiankeskuksen ja työväenopiston toimintojen on tarkoitus lomittua kaikilla tasoilla muodostaen yhtenäisen palvelukokonaisuuden.
Talon sisältöjä ja toimintaa suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Ideoita kerätään ja jalostetaan toimintaehdotuksiksi osallistuvassa budjetoinnissa, jossa asukkaat ovat ensimmäistä kertaa Helsingissä mukana suunnittelemassa kolmen viraston yhteisiä palveluita. Kaupungin tavoitteena on, että asukkaat osallistuvat talon sisältöjen ideointiin ja tuottamiseen.
Haluatko järjestää tapahtumia tai heittää keikan Maunula-talossa?
Jos sinulla tai edustamallasi ryhmällä on ohjelmanumero, jonka uskot sopivan Maunula-taloon, kerro siitä meille. Huomaathan, että etsimme ideoita toteuttajineen – siksi toivomme, että vastaat hakuun mahdollisimman kattavasti. Maunula-talo ei maksa palkkioita tapahtumajärjestäjille.
Lisätiedot Maunula-talon tapahtumista: Heidi Aarnio, heidi.aarnio@hel.fi, 09-3108 5063
Lähetä tapahtumaehdotuksesi täällä ja lisää varmistunut tapahtumasi myös Stadissa.fi -sivuille yläosan "lisää tapahtuma" -linkistä.
Kuvat: nonoraimo
Maunula-talo
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkue- voimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä avasi Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |






















































