Ratikkamuseo
Ratikkamuseossa voit istahtaa vanhaan ratikkaan ja siirtyä hetkessä menneisyyden Helsinkiin. Mielikuvitus pääsee valloilleen kuskin paikalla istuessa, filminpätkiä katsellessa ja vanhoja matkalippuja tutkiessa. Voit myös harjoitella lipun leimaamista vanhan ajan malliin.
Ratikkamuseo uudistui vuonna 2022 ja se lisäsi lapsille suunnattua elämyksellisyyttä ja tekemistä. Lapsille on tarjolla paljon koettavaa ja tehtävää, kuten Helsingin kartta, jossa voi ajella leikkiajoneuvoilla ja magneeteilla. Jokaisen vaunun yhteydessä on myös apsille suunnatut omat kysymykset.
Museossa on kaikkiaan kuusi erilaista raitiovaunua, alkaen avoperävaunusta 1900-luvun alkupuolella valmistettuihin moottorivaunuihin. Näyttelyuudistuksessa kaikki vaunut on huollettu ja konservoitu, lisäksi niiden saavutettavuutta ja valaistusta on parannettu.
Ratikkamuseon vanhat suosikitkin ovat tallella. Sisään pääsee kolmeen raitiovaunuun, kuten 1800–1900-lukujen vaihteen hevosvetoiseen ratikkaan.
Vaunujen lisäksi näyttelyssä on viisi pysäkkiä, joilla pääsee tutustumaan tarkemmin Helsingin joukkoliikenteen kehittymiseen. Näyttelyssä näkökulmaa on laajennettu raitiovaunuista metroon sekä busseihin ja kaupunkipyöräilyyn. Näyttelyssä voi myös pohtia joukkoliikenteen tulevaisuutta ja nähdä jopa vilauksen uudesta pikaratikasta.
Ratikkamuseo sijaitsee Töölössä Kulttuuritehdas Korjaamon yhteydessä, lähellä Kisahallia ja Töölön kirjastoa.
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkue- voimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä avasi Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |

















































