Helteet: Mitä tehdä ja minne mennä helteellä? Viileät paikat kaupungissa
Helle on upeaa ja sitä on kaupungissa harvoin. Kesän ihanaa lämpöä on ikävä lähes 11,5 kuukautta vuodesta. Mutta kun helleaalto iskee, todellisuus näyttää karun puolensa - silloin on paras etsiä viileitä paikkoja.
Varjoisat rannat
Helsingissä meren äärellä tuulee ympäri vuoden ja myös hellesäällä voi pienikin tuulenvire olla tervetullut. Varjoisilla rannoilla ja rantakallioita löytyy uimarantojen vierestä, puiden suojista. Varjoisia paikkoja rantoja löytyy lähes kaikilta uimarannoilta, kuten esimerkiksi Mustikkamaalta, Hietsusta, Marjaniemestä, Laajasalosta, Seurasaaresta ja Vuosaaresta.
Julkinen liikenne, metrot, bussit
Helteellä voit hypätä ilmastoituun bussiin tai metroon. Yhdellä lipulla voit nauttia maisemista ja ilmastoitujen liikennevälineiden viilennyksestä.
Kaupat ja tavaratalot
Valtavat marketit tulevat tarpeeseen kuumalla säällä. Loputtomalta tuntuvan marketin maito-osaston saavutettuasi kehon lämpötilasi on ehtinyt viilentyä siedettävälle tasolle. Ikean tavaratalon loputtomat sokkelot ovat kuin luotu hellepäiviin. Samalla voit napata mukaasi vielä keittiön varustelusta puuttuvat tuiki tärkeät asiat, kuten valkosipuliraastimen, mehujää-muotit tai 3-kerroksisen kakkutarjottimen.
Kauppojen kylmäosastot ovat viilennystä hakevien helpotuksia, vaikka ne eivät sovikaan pidempään oleskeluun. Hyvä vaihtoehto usein onkin heti kaupan ulkopuolella viilennystä tarjoava jäätelö.
Piknik puistossa puiden suojissa
Puistoissa on usein viileämpää kuin sisällä, kunhan vain löytää varjopaikan. Pakkaa viltti, eväät, kirjat, tai työvälineet mukaan ja lähde mukavalle viilennyshetkelle kaupungin puistoihin. Usein tuulenvirettä löytyy parhaiten veden äärellä sijaitsevissa puistoissa.
Alppipuiston suihkulähteen luota löytyy vilvoittavia varjoja.
Keskustakirjasto Oodi
Huippumoderni kirjasto on paitsi arkkitehtuuriltaan ja laitteistoltaan maailman kärkeä, myös sen helleominaisuudet ovat huippuluokkaa. Ikkunoiden lumisademainen printtikuvio estää suoran auringonvalon ja pitää myös turhaa lämpöä poissa, jolloin kirjaston asiakkaiden ja kirjaston robottienkin on mukava viettää aikaa.
Helsingin uimahallit
Uimahalleissa on kesäkuumalla tilaa polskia ja aurinkokaan ei paahda kuin korkeintaan ulkoterasseille. Vesi pysyy mukavan viileänä ja pitää ilmankin turhan lämmön poissa. Kun valtaosa ihmisistä suuntaa maauimaloihin ja rannoille läkähtymään, kannattaa viilennystä kaipaavien ottaa suunta kohti kutsivia sisähalleja. Kaupungin uimahallit, kuten kaupungin "viilein" halli Prikkola on valitettavasti kiinni, mutta Urheiluhallien uimahalleihin Vuosaareen ja Malmille pääsee.
Museot
Museoille on tärkeää, ettei auringonvalo pääse pilaamaan satoja vuosia säilyneitä arvokkaita maalauksia. Maalaukset säilyvätkin parhaiten valolta ja kuumuudelta suojassa. Tämä on helpotus helteellä myös helteisessä kaupungissa kulkijalle. Monesti vanhat rakennukset, kuten vaikakapa Ateneum ja Kansallismuseo on perustettu paksusta kivestä, mikä pitää kuumuuden poissa.
Helsingin kirkot
Mikä voisikaan olla viileämpi paikka kuin satoja vuosia vanhat kivikirkot. Kirkot on tehty kivestä ja suojattu erityisen hyvin päivänvalolta. Kivinen perustus ja paksut seinät ja pitävät kuumuuden poissa ja ilman mukavan viileänä. Ilma on nautittavan vileä, tosin vanhan kirkon tuoksu voi tuodan mieleen vanhan maakellarin. Mikäli jumalanpalvelus ei ole suurin suosikki, voit ottaa podcast-maratonin nappikuulokkeisiin ja näyttää ulospäin hartaalta kirkkokävijältä.
Kirkon kiviset ja paksut rakenteet takaavat mukavan viileän ilmaston.
Metrotunnelit
Länsimetron lopullinen hintalappu oli yli miljardi euroa. Rahat eivät menneet täysin hukkaan, sillä helteellä maan alaiset metrotunnelit ja asemat pysyvät mukavan viileinä huippumodernin ilmanvaihtonsa ansiosta. Hintaa reilun tunnin viilennykselle tietysti tulee muutaman euron verran, mutta kuukausilipulla käyttöaikaa ei tarvitse kitsastella.
Helteellä on aina tärkeää muistaa myös nesteytys, joten vesipullo tai muu virvoittava juoma on hyvä pitää matkassa mukana.
Tulevien päivien sää Helsinki | Vantaa | Espoo
Vesiposteja on Helsingissä harvakseltaan. Katso HSY:n avoimet vesipostit kartalla pk-seudulla täältä.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Espresso Macchiatolla hurmannut Tommy Cash Allas Poolilla elokuussa |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |