Helsinki-Pavi
Helsinki-Paviljonki ( Pavi ) on legendaarinen tanssilava Vantaalla. Se sijaitsee Itä-Hakkilassa noin 18km:n päässä Helsingistä vanhan Lahdentien varressa.
Lavakausi kestää huhtikuusta lokakuuhun, jolloin Pavilla järjestetään tansseja sekä tanssikursseja.
Helsinki-Paviljonki aloitti toimintansa vuonna 1965 kuuluen silloin Helsingin maalaiskuntaan, josta juontaa myös Helsinki-nimi. Edellisen talven aikana oli lava ja sen ympäristö rakennettu ja kunnostettu tanssien järjestämistä varten. Tanssilava on Vantaan kaupungin vuokramaalla ja vuokrasopimus on nyt voimassa vuoteen 2022 asti.
Pavin toimintaa on johtanut yksi palkallinen henkilö, mutta tanssi-iltojen henkilökunta on aina ollut ns. talkootyötä tekevää väkeä. Myös lähes kaikki lavan kunnostustyöt on pyritty tekemään talkoilla. Joitakin isompia ja erityistä ammattitaitoa vaativat työt kuten sähkö- ja kattotyöt on teetetty alan yrittäjillä.
Tanssilava on aikoinaan perustettu aivan metsän keskelle, luonnonrauhaan. Huolimatta siitä, että nykyään ympäristö on rakennettu, Pavi on edelleen viihtyisä ja idyllinen,perinteinen ilonaihe tanssin ystäville!
Tanssipaikoilla orkesteri soittaa yleensä 45 minuuttia ja pitää 15 minuutin tauon, jonka aikana soitetaan musiikkia levyltä. Musiikki on suurimmalta osalta hyvin tanssittavaa. Orkesteri soittaa aina kaksi samantyyppistä kappaletta, jonka jälkeen on hieman pidempi tauko, silloin viedään tanssipartneri takaisin seinustalle ja uuden kappaleen alkaessa haetaan ehkä uusi partneri. Perinteisesti miestenhaku on ollut tapana suomalaisilla lavoilla ja tanssipaikoilla, mutta aina on esiintynyt myös naisten- ja sekahakua.
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Kerro tästä valitsemassasi kanavassa:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat lahjaideoita ja lämmintä tunnelmaa |
![]() |
Näille suosituille joulumarkkinoille saapuu yli 60 bussia ympäri Suomea |
![]() |
Tämän näyttelyn kaikki taideteokset on tehty piparkakuista |
![]() |
Talvisirkuksessa nähdään supersankareita ja häikäisevää akrobatiaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syyskaudella |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |