Sinebrychoffin panimohevosten talli
Sinebrychoffin panimohevosten talli sijaitsee Helsingin parhaalla paikalla Bulevardilla. Sieltä kaupunkilaisia ilahduttava valjakko lähtee arkisin päivittäin ravintolakierrokselle keskustaan.
Sinebrychoffilla on ollut Helsingin Hietalahdessa talli ja panimohevosia jo parisataa vuotta. Vuonna 1890 Sinebrychoffin tontille rakennettiin uusi talli peräti 60 panimohevoselle.
Hevoset palvelivat panimomestareita monissa voimaa vaativissa töissä. Ne pyörittivät mallasmyllyä ja vetivät mallas- ja mäskikuormia. Talvisin hevoset kiskoivat merestä tonneittain jäälohkareita. Niitä sahattiin Hietalahdesta varastokellarien jäähdyttämistä varten, jotta olutta voitiin kypsyttää hitaasti ja hallitusti myös kuumimpaan kesäaikaan.
1930-luvun lopulla Sinebrychoffilla oli nelisenkymmentä hevosta, joilla suurin osa juomista ajettiin asiakkaille - ei kuitenkaan Sörnäistä pitemmälle. Kuski sai käyttää samaa hevosta vain puoli päivää, sitten oli vaihdettava hevosia toisen kuskin kanssa. Helsingin esikaupunkialueille ja maaseudulle juomat matkasivat yhdeksällä omalla autolla ja yhdellä pirssiautolla.
1990 luvulla KOFFinpunaisia olutvankkureita vetivät Bisse, Birra ja Nikolai. Niiden työtä jatkoivat Pintti, Sigge ja Thor. Kesällä 2014 jatkamaan vankkureiden vetämistä tulivat Jyllannista Ludvig ja Frederik. 2017 palvelukseen astui Gunnar. Vuonna 2023 uutena tulokkaana panimohevosiin liittyi Sixten.
Sinebrychoffin edustushevoset ovat syntyneet Tanskassa, jossa jyllanninhevosia on jalostettu raskaaseen vetotyöhön yli 80 vuoden ajan. Jyllantilainen on jämerä, voimakas ja rauhallinen työhevonen. Sen säkäkorkeus on 155-160 cm ja paino 800-1100 kiloa.
Suurimmissa kesätapahtumissa eri puolilla maata panimohevoset liikkuvat koreasti niin tangon kuin rockin ja jazzinkin tahtiin.
Tallissa on mahdollista käydä kylässä moikkaamassa panimohevosia.
https://www.sinebrychoff.fi/yhtioe/panimohevoset/
https://www.instagram.com/panimohevoset/
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkue- voimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä avasi Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |

















































