Sitratori, Kannelmäki

Sitratori sijaitsee Kannelmäen keskustassa, aivan juna-aseman ja Kanneltalon vieressä. 

Tori on toiminut monenlaisten kulttuuritapahtumien keskipisteenä ja on paikallisten keskustori.

Se on monenlaista kulkijaa ja sen maineesta on liikkunut monenlaisia huhuja. Kuitenkin paikallisten keskuudessa Sitratori on mukava ja rauhallinen keskus. 

Vuoden 2020 osallistuvassa budjetoinnissa Sitratorille Turvallinen ja kaunis Sitratori -ehdotus pääsi läpi ja sai rahoituksen. Sen tavoitteena oli tehdä Sitratorista turvallinen ja viihtyisä kaikkien Kannelmäkeläisten kaupunkitila ehdotettujen perusparannusten, kuten valaistuksen, sähköpisteiden, penkkien lisäämisen sekä pintojen ja istutusten uudistusten avulla. Lue lisää


Sitratorin asukkaiden äänestämä hanke pääsi toteutukseen Osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä vuonna 2020. Kuva: Omastadi

Aktiivisesti alueen toimija ja kehittäjä on jo 1960-luvulta alkaen toiminut Kaarela-Seura ry. Seuran toiminnan ansiosta Kannelmäessä toimii Kanneltalo ja alueen terveyskeskus on säilytetty. Seura on parantanut alueen elämää ja asukasviihtyvyyttä myös monella tapaa toimintansa aikana.

Sitratori oli tilastoharrastaja Topi Tjukanovin mukaan pääkaupunkiseudun väestön keskipiste vuonna 2019. 

 

Sitratorilla on nähty monenlaista kaupunkitaidetta ja kulttuuria

 
 
 
 
 
View this post on Instagram
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by @hiivu

 
 
 
 
 
View this post on Instagram
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by @duohko

 
 
 
 
 
View this post on Instagram
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Kanneltalo (@kanneltalo)



Kopioi tämän sivun linkki / Copy link to this page

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.


Jaa sivu:



(Translate page)




Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa







Osoite

Klaneettitie 5
00420 Helsinki



BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Ulkoilmaelokuvat

Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat?
Katso täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.